Maalariryhmän matkan kuvaus Hattulan kirkon
maisemiin on mielenkiintoinen. Retkuetta johtaa maalarimestari Martinus,
toisena kulkee hiljainen mietiskelijä, kuuluisa maalarimestari Andrea Pictor ja
viimeisenä paarustaa nuori poika sabluunamaalari, värien hiertäjä Vilppu
Niilonpoika. Näiden kolmen miehen matkaa seuraavat kirkonkivivaidan vieressä
seisovat kirkkoisäntä Klemetti Mikonpoika ja kirkkoherra Pectrus Herckepaeus
eli Mulli-Pekka. Syrjästäkatsoja Pelliina näkee miehet mökin ikkunastaan. Tyttö
on tarkkailija. Onko yhteisö hänet siihen rooliin asettanut? Onko tyttö itse
itsensä tarkkailijan rooliin asettanut?
Pelliina, kirjan fiktiivinen hahmo ja hänen kielensä
(se, miten kirjailija sitä kuvasi) puhututti meitä. Kun tyttö kertoo tai
ajattelee, lauseista puuttuvat pilkut ja pisteet. Mietimme miksi? Myös se miten
häntä kohdeltiin yhteisössä herätti runsaasti erilaisia tunteita. Pelliina
nimitti kyläläisiä rottien kaltaiseksi. Hänestä kasvoi rottien pyhimys, kun hän
vietti aikaa niiden parissa valheen ja melkein väärän tuomion seurauksena.
Onneksi Pelliinan kohtalo kääntyi
onnekkaammaksi mm siinä, että hän pääsi jatkamaan maalaamistaan Lohjan kivikirkkoon.
Hänet alettiin nähdä. Tarkkailijan rooli alkaa etääntyä. Hieno kuvaus persoonan
kehittymisestä.
Anneli Kannon teksti on sujuvaa ja hän käyttää sanoja, jotka
ilahduttivat lukupiiriläisiä - retkue, paarustaa, tönötti, juosta hyssytellä,
piiripyörivät, laulaarallattivat, vilkkusilmäkatselivat… Tarinan myötä
1500-luvun arkinen elämä juhlineen ja kirkon kuvien maalaaminen tulivat
tutummaksi. Kirjan lopussa oleva monipuolinen Aiheesta lisää –luettelo kertoo,
että tietoa keskiajasta on saatavilla lisää. Kiinnostava lisä historiaan on
Ruotsissa sijaitsevan Skoklosterin linnan kiroilukoulu, jossa kirjailija
opiskeli. Miten voimasanat muuttuvat, saavat merkityksensä tai katoavat?
Mikkelissä 29.12.2021
Raijakaarina Hämäläinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti