Jörn Donner: SuomiFinland, suomentanut Kari Koski, Otava, 111 sivua
Tämä
pieni kertomus on epäreilu essee. Minä kutsun sitä paskilliksi. Se synonyymeja
ovat pilkkakirjoitus, herjakirjoitus, pamfletti. Teksti on epätavallisen,
miltei perverssin itsekeskeinen. Näin
alkaa Jörn Donnerin tykitys 100 -vuotiaasta Suomesta, Mannerheimista,
Kekkosesta, nykyisestä hallituksesta, maasta kartoitus politiikasta,
vanhenemisesta, sairaanhoidon alueellisesta eriarvoistumisesta... Kertomukset risteilevät lyhyesti eri aiheissa.
Välillä täytyi hengähtää, laittaa kirja pois ja pohdiskella Jörkän ajatuksia.
Toistuvasti Donner myös kritisoi kirjassa itseään, toimiaan
ja kirjoituksiaan. Se raikastaa. Ohuen kirjan teksti on loistavaa ja
mielipiteet välillä yllättäviä. Onko hän tosissaan vai onko se hänen
huumoriaan. Donner kertoo haluavansa yritystuista luopumista, vuosittaisen 40
000 maahanmuuttajan kiintiön perustamista, maanviljelijöille maksettavaa vuosikorvausta,
jotta hinnoittelu vapautuisi, vanhustenhoidon ja lastenhoidon palauttamista
yhteiskunnalle, kansanedustajien määrän puolittamista ja diktatuureihin
suuntautuvan aseviennin lakkauttamista.
Lukupiiriläisten
kommentteja:
Sakari kiteytti: -
Porvarillinen Taanila.
Tarjaa ihastuttivat viimeiset
sanat: ”Loppu tiedetään, mutta mitä sillä välin? On verra. Loppu on
hiljaisuutta.”
Aija löysi paljon
ärsyttävää.
Martti: - Ihminen on
arvokas, vaikkei työtä tee.
Raili: - Kokeneen vanhan
miehen ironiaa.
Donnerin sanoin Kirjoitan
siis olen olemassa.
15.10.2017 Helena Kauppinen
