Anneli Kanto: Rottien pyhimys. Gummerus. 409 sivua

 

Kirjaa aloittaessani oli hetken aikaa vaikeaa päästä ajatukseen kiinni. Olen asunut vuosia parinkymmenen kilometrin päässä kirjan tapahtumapaikoista. Silti Hattulan vanhan kirkon, Pyhän ristin kirkon maalaukset ovat jääneet vieraiksi. Ehkä teemme piirinä retken ensi kesänä Hattulan maisemiin?

Maalariryhmän matkan kuvaus Hattulan kirkon maisemiin on mielenkiintoinen. Retkuetta johtaa maalarimestari Martinus, toisena kulkee hiljainen mietiskelijä, kuuluisa maalarimestari Andrea Pictor ja viimeisenä paarustaa nuori poika sabluunamaalari, värien hiertäjä Vilppu Niilonpoika. Näiden kolmen miehen matkaa seuraavat kirkonkivivaidan vieressä seisovat kirkkoisäntä Klemetti Mikonpoika ja kirkkoherra Pectrus Herckepaeus eli Mulli-Pekka. Syrjästäkatsoja Pelliina näkee miehet mökin ikkunastaan. Tyttö on tarkkailija. Onko yhteisö hänet siihen rooliin asettanut? Onko tyttö itse itsensä tarkkailijan rooliin asettanut?

Pelliina, kirjan fiktiivinen hahmo ja hänen kielensä (se, miten kirjailija sitä kuvasi) puhututti meitä. Kun tyttö kertoo tai ajattelee, lauseista puuttuvat pilkut ja pisteet. Mietimme miksi? Myös se miten häntä kohdeltiin yhteisössä herätti runsaasti erilaisia tunteita. Pelliina nimitti kyläläisiä rottien kaltaiseksi. Hänestä kasvoi rottien pyhimys, kun hän vietti aikaa niiden parissa valheen ja melkein väärän tuomion seurauksena. Onneksi Pelliinan kohtalo kääntyi onnekkaammaksi mm siinä, että hän pääsi jatkamaan maalaamistaan Lohjan kivikirkkoon. Hänet alettiin nähdä. Tarkkailijan rooli alkaa etääntyä. Hieno kuvaus persoonan kehittymisestä.

Anneli Kannon teksti on sujuvaa ja hän käyttää sanoja, jotka ilahduttivat lukupiiriläisiä - retkue, paarustaa, tönötti, juosta hyssytellä, piiripyörivät, laulaarallattivat, vilkkusilmäkatselivat… Tarinan myötä 1500-luvun arkinen elämä juhlineen ja kirkon kuvien maalaaminen tulivat tutummaksi. Kirjan lopussa oleva monipuolinen Aiheesta lisää –luettelo kertoo, että tietoa keskiajasta on saatavilla lisää. Kiinnostava lisä historiaan on Ruotsissa sijaitsevan Skoklosterin linnan kiroilukoulu, jossa kirjailija opiskeli. Miten voimasanat muuttuvat, saavat merkityksensä tai katoavat?

Mikkelissä 29.12.2021

Raijakaarina Hämäläinen

Anna-Lena Lauren SAMETTIDIKTATUURI Teos & Forlaget, Helsinki,199 s.

 

Yhteiskunnallisen lukupiirin lokakuun kirja 2021

Samettidiktatuuri, Vastarintaa ja myötäilijöitä nyky-Venäjällä, on mielenkiintoinen kurkistus tavallisten ihmisten Venäjään. Se kertoo hauskalla, hieman ironisellakin tavalla venäläisten elämästä Putinin aikakaudella.  Kirjoittaja on asunut Venäjällä kymmenen vuotta, mutta vieläkin hämmästelee venäläistä elämänmenoa ja venäläisten sopeutumista tilanteeseen kuin tilanteeseen varsin näppärästi ja yleensä positiivisuuden kautta. Aina löytyy vertaus johonkin, jolloin asiat olivat huonommin. Venäläiset elävät omassa perhe- ja ystäväkuplassaan; omaa perhettä ja ystäviä autetaan, mutta ympäröivä maailma ei kiinnosta. Esimerkiksi kauhisteluun miljoonien venäläisten pakkotyöleiristä Stalinin vainojen aikaan: ”Samaa tapahtuu kaikkialla maailmassa”, toteavat venäläiset.

”Kirjallisuuden voima” oli yksi kirjan mielenkiintoisimmista luvuista. Venäjä on maa, jossa kirjallisuus otetaan vakavasti. Kaikki koululaiset saavat kesälomalla luettavakseen pitkän luettelon klassikoita. Pidetään itsestään selvänä, että kaksitoistavuotiaat osaavat lukea sen tasoisia kirjoja.

Samettidiktatuurin mukaan Venäjä on miesten maa: Huoneeseen astuva mies on aina päähenkilö, päivällispöytään istuva mies olettaa saavansa puhua keskeytymättä, ravintolaan saapuvaa miestä palvellaan aina ensin, jne. Venäläinen ihannekuva ydinperheestä, jossa mies ansaitsee rahat ja pitää naisensa jalustalla, on rakas, mutta harvoin totta. Venäläiset naiset ovat keskimäärin paremmin koulutettuja kuin miehet, avioerojen määrä on korkea. V.2018 avioliitoista 65 % päätyi eroon. Se, että lapset asuvat äitinsä luona, on sääntö, mutta ei se, että kaikki isät osallistuvat elatukseen tai edes tapaavat lapsiaan.

Mielenkiintoinen on myös luku, jossa kerrotaan, miten Luoteis-Venäjällä olevan Siesin kaupungin asukkaat nousivat vastarintaan kun moskovalaisvirkamies oli saanut päähänsä muuttaa se kaatopaikaksi. Venäjä on keskusjohtoinen maa, eivätkä päätöksentekijät koskaan välitä siitä, kuinka muutokset kohtelevat periferiaa. Siitä huolimatta periferian asukkaiden enemmistö äänestää Putinia, ei rakkaudesta, eikä siksi, että ihmisten mielestä kaikki on hyvin. He vain eivät halua, että asiat muuttuisivat vielä huonommiksi. Kirjasta henkii se, että venäläiset ovat ensin olleet tsaarin ikeen alla, sitten kommunismin alistamina ja nyt Putinin vallan alla, eivätkä ole päässeet asioihin demokraattisesti vaikuttamaan koskaan. Kirjassa kerrotaan myös mielenosoituksista, jotka usein hajotetaan heti, vaikka niihin olisi virallinen lupa. Opposition asema on tehty erittäin tukalaksi, oppositiojohtajat lähetetään vankilaan tekaistuilla syytöksillä

Tämä on kirja, jonka useat lukupiiriläiset kertoivat lukeneensa ”yhdeltä istumalta”. Niin tein minäkin. Kirja on Laurenin toinen, ensimmäinen on nimeltään ”Hulluja nuo venäläiset”. Sen lukemista odotan mielenkiinnolla. Olisi myös hauska lukea kirja, jonka joku ulkomaalainen toimittaja kirjoittaisi Suomesta ja meistä suomalaisista.

Ristiinassa 27.12.2021

Aija Rasimus