Heinäkuun lukupiiri: Piikojen valtakunta. Nainen, työ ja perhe 1600-1700-luvuilla

Tiina Miettinen. Atena-kustannus 2015.

Keskustan lukupiirin kesälukemiseksi valittiin Piikojen valtakunta, joka osoittautui kiinnostavaksi, helpoksi lomalukemiseksi. Lukupiiriläisillä oli ennakkoon mielikuva, että piikojen elämä oli kurjaa raadantaa ja usein he joutuivat vielä isäntien ikävän mielenkiinnon kohteiksi. Näin ei kuitenkaan ollut, ehkä tuo käsitys tuli osittain vanhoista kotimaisista melodramaattisista elokuvista.

Vaikka kirkko ja valtiovalta tuomitsivatkin esiaviolliset suhteet, aviottomat lapset sekä eri säätyisten keskenään avioitumisen, nämä olivat kuitenkin niin tavallisen kansan kuin aatelistenkin elämään kuuluvia asioita 1600-1700 –lukujen Suomessa. Tosin tavallisen kansan elämä erosi valtavasti tuolloin ylempien piirien elämästä. Rahvaan lasten oli lähdettävä piioiksi ja rengeiksi tienaamaan, eikä perheen perustaminen ollut ajankohtaista aivan nuorena. Tuolloin piika saattoi rakentaa itsellisen elämän ja edetä urallaan vaikkapa emännöitsijäksi. Tavallista oli, että avioliitot solmittiin vasta kolmikymppisinä, siis aivan kuin nykyäänkin, kun taloudelliset edellytykset perheen perustamiseen on saavutettu. Ei ollut myöskään tavatonta, että aviopareista juuri nainen oli 1600-1700 luvulla se vanhempi: naiset piikoivat pidempään ja nuoremmat miehet saattoivat naida jopa itseään kymmenen vuotta vanhemman, vielä fertiilissä iässä olevan naisen. Myöskin nykyaikana niin tavalliset uusperheet olivat tavallisia myös 1600-1700 luvulla.

Lukupiirin keskustelussa todettiin, että piikojen valtakunta oli vielä tavanomaista aina 1950 –luvulle saakka. Tuolloin teollisten työpaikkojen lisääntyminen vaikutti siihen, että naistenkin oli helppo työllistyä muutoinkin kuin lähtemällä piiaksi. Myös maatalouden koneellistuminen aiheutti sen, että työvoiman tarve maaseudulla väheni rajusti ja piikojen ja renkien oli hankittava toimeentulo muualta. Kirjassa hauskasti mainittiin, että 1600-luvulla sukunimet eivät vielä olleet yleisiä ja piioista useat olivatkin Savolaisia nimeltään, olivat näet tulleet eteläiseen ja läntiseen Suomeen Savosta.

Miettisen väitöskirjatyöstä kimmokkeensa saanut ”Piikojen valtakunta” oli mukaansa tempaava tietokirja, joka todentaa romaanien antamaa mielikuvaa sekä historiankirjoituksessa vähemmälle huomiolle jäänyttä kansan- ja väestönosaa.

Aija Rasimus

Toukokuun lukupiiri: Sosiaalidemokraattien tie talouden ohjailusta markkinareaktioiden ennakointiin. Työllisyys sosiaalidemokraattien politiikassa Suomessa 1975-1998.

Sami Outinen. Into 2015.

Väitöskirjan lukeminen oli pysähtyä alkuteksteihin. Se, mitä sosiaalidemokraatit puhuivat kokouksissaan, ei kiinnostanut. Välillä oli myös pitkiä lauseita, joita oli vaikea ymmärtää. Päätökset kiinnostavat enemmän.

Kirjan johtopäätökset, tiivistelmä ja taulukot luin tarkemmin. Sosiaalidemokraattien Bad Sillanpään linjaus vuodelta 1977 vakiintui 1980-luvulla uudeksi strategiaksi. ”Sosiaalidemokraatit alkoivat 1990 -luvulla suosia kylmän sodan siivittämänä markkinakilpailua, työttömien aktivointia, työmarkkinajoustoja, yksityistämistä ja julkisten menojen leikkaamista.” Ote kertoo, että nykyisen hallituksen arvostelu on puoluepoliittista sanailua.

Kirjan nimi Sosiaalidemokraattien tie talouden ohjailusta markkinareaktioiden ennakointiin ei kuvaa kirjan sisältöä niin hyvin kuin jatko-otsikko Työllisyys sosiaalidemokraattien politiikassa 1975-1998.

Lukupiirissä muisteltiin sosiaalidemokraattien yrityksiä vaikuttaa perhepolitiikkaan. Erityisesti vuosien 1987-91 tapahtumat puhututtivat, ja silloin vallassa olleiden toimia arvioitiin.

Puhuttiin myös työstä ja sen merkityksestä. Miksi osa-aikatyötä ei arvosteta? Moni humaanisia arvoja kannattava tekisi lyhyttä työviikkoa ja kuluttaisi vähemmän, jotta pärjäisi pienellä palkalla.

Työpaikka-sanaa ei pidä enää käyttää vaan puhua työstä. Kun tavoitteena ovat työn tulokset eikä työpaikalla olo, niin työtekijällä pitää olla oikeus valita työn tekemispaikka ja -aika. Jos työn odottelu rajoittaa vapaa-ajan viettämistä, niin siitä tulisi saada korvaus. Tällöin työntekijä kantaa vastuuta yrityksen riskeistä ja hänen tulee saada siitä korvaus.

Ja paikalliseen sopimiseen tarvitaan esimerkkejä, jotta kaikkia ei tarvitse keksiä itse.

23.5.2016 Helena Kauppinen

Toukokuun lukupiiri: Sosiaalidemokraattien tie talouden ohjailusta markkinareaktioiden ennakointiin

Sami Outinen: Sosiaalidemokraattien tie talouden ohjailusta markkinareaktioiden ennakointiin. Työllisyys sosiaalidemokraattien politiikassa Suomessa 1975-1998. Into 2015

 

1970-luvun puolivälissä talouskasvu hiipui ja työttömyys kään
tyi nousuun. Mihin suuntaan sosiaalidemokraatit alkoivat ohjata Suomea – ja etenkin työllisyyttä?

SDP:n uusi taktiikka kiteytyi vuonna 1977. Niin sanotussa ”Bad Sillanpää” -kokouksessa korostettiin yksityistä yritystoimintaa ja verotuksen hillintää. 1980-luvulla strategiaksi vakiintuivat markkinavetoiset ratkaisut, hallittuun rakennemuutokseen pyrkiminen, talouden ohjailun lieventäminen ja rahoitusmarkkinoiden vapauttaminen. 1990-luvulla avainkäsitykseksi nousi markkinareaktioiden ennakointi.

Sami Outisen tutkimus perustuu uusimpiin arkistolähteisiin ja tarkastelee sosiaalidemokraattien suhdetta sosialismiin, kapitalismiin, markkinoihin ja uusliberalismiin vuosina 1975–1998. Keskiössä ovat etenkin kamppailut Kalevi Sorsan, Pertti Paasion, Ulf Sundqvistin ja Paavo Lipposen johtamien sosiaalidemokraattien suunnasta. Tutkimus taustoittaa finanssikriisin, työttömyyden, pätkätöiden, elvytyspolitiikan, EU:n talous- ja rahapolitiikan, nuorisotakuun, osallistavan sosiaaliturvan, globalisaation ja sosiaalidemokraattien kansainvälisen yhteistyön juuria.

Tiivistelmä:
Valtiotieteiden maisteri Sami Outisen poliittisen historian alaan kuuluva väitöskirjatutkimus käsittelee SDP:n ja SAK:n sosiaalidemokraattien työllisyyttä koskenutta politiikkaa Suomessa vuosina 1975-1998. Tutkimuskohteena on talous-, työllisyys-, työmarkkina-, valtionyhtiö-, integraatio-, globalisaatio- ja työttömyysturvapoliittinen päätöksenteko. Tutkimus luotaa sosiaalidemokraattien suhdetta sosialismiin, kapitalismiin, markkinoihin ja uusliberalismiin. Kamppailut Kalevi Sorsan, Pertti Paasion, Ulf Sundqvistin ja Paavo Lipposen johtamien sosiaalidemokraattien suunnasta kuuluvat väitöskirjan keskeisimpiin aiheisiin. Tutkimus esittelee finanssikriisin, työttömyyden, pätkätöiden, elvytyksen, valtionyhtiöpolitiikan, EU:n, nuorisotakuun, osallistuvan sosiaaliturvan, globalisaation ja sosiaalidemokraattien kansainvälisen yhteistyön taustat. Väitöskirja osoittaa, että sosialistisen suunnitelmatalouden näköaloihin sitoutuneet sosiaalidemokraatit alkoivat 1970-luvun puolivälissä etsiä lääkkeitä täystyöllisyyden ylläpitämiseksi yksityisen yritystoiminnan elvyttämisestä ja veroasteen nousun pysäyttämisestä. SDP:n puheenjohtajan Kalevi Sorsan lyhyen aikavälin talouspoliittiseksi taktiikaksi nousevan keskiluokan kannatuksen takaamiseksi tarkoittama Bad Sillanpään linjaus vuodelta 1977 vakiintui 1980-luvulla uudeksi sosiaalidemokraattiseksi strategiaksi. Se merkitsi SDP:n pyrkimistä hallittuun rakennemuutokseen astumalla markkinavetoiselle tielle ennen kuin eurooppalaiset sisarpuolueet kääntyivät kolmannelle tielle Ruotsissa 1980-luvun alussa sekä Britanniassa ja Saksassa 1990-luvun lopulla. 1970-luvun loppuvuosina SDP:n tukemana toteutettu talouden ohjailun lieventäminen kulminoitui 1980-luvulla rahoitusmarkkinoiden vapauttamiseen. Markkinareaktioiden ennakoiminen nousi sosiaalidemokraattisen yhteiskuntapolitiikan avaimeksi 1990-luvulla laman, Euroopan integraation, työmarkkinoiden pirstaloitumisen ja kilpailuvaltioajatuksen vahvistumisen myötä. 1990-luvulla sosiaalidemokraatit alkoivat suosia kylmän sodan loppumisen siivittämänä markkinakilpailua, työttömien aktivointia, työmarkkinajoustoja, yksityistämistä ja julkisten menojen leikkaamista. Sosiaalidemokraattien yhteiskuntapolitiikan lähtökohtana vuosina 1975 - 1998 säilyi työnteon ensisijaisuus, vaikka he eivät kyenneet takaamaan täystyöllisyyttä. Tämä edisti työttömien köyhtymistä ja syrjäytymistä.

Samankaltaisia artikkeleita netissä:
Mahdollisuuksien aika - työläisnaiset ja yhteiskunnan muutos 1910-30-luvun Suomessa 30.04.2010
Kommunistit ja hallitusyhteistyö sosiaalidemokraattien kanssa vuosina 1963-1966 08.09.2009
Sinipunainen vastaisku - kuinka SDP vuonna 1987 halusi oppositioon ja päätyi hallitukseen 08.09.2009
Me kokoomuslaiset ja sosialidemokraatit. 19.12.2014 Sosiaalidemokraattien suhtautuminen kirkkoon ja uskontoon vuosina 1946-1952

Helmikuun lukupiiri: Rosvoparonien paluu

Markku Kuisma
Rosvoparonien paluu. Siltala 2011

Kuka nyt maksaa laskun? perää Markku Kuisma teoksessaan Rosvoparonien paluu.

Kirja otsikointi on ainutlaatuisen nerokas. Pohjoismaisten yhteiskuntien ja historian tutkijana Kuisma on kaivannut julkisuutteen tosi käyttökelpoisen sanan ja käsitteen kuvaamaan markkinatalousmaita, johtavia toimijoita ja järjestelijöitä sekä heidän mentaliteettiaan, Wall Streetin -oppia, yhtiökapitalismia, kahlitsematonta äärikapitalismia.

Benjamin Barber nimittää näin johdettua yhteiskuntaa taloudelliseksi totalirismiksi, jossa markkinat manipuloi (harhauttaa). ”Demokratiat pitävät markkinoita hyvinä vaihtoehtoina, mutta markkinat eivät ole samaa mieltä demokratioista” (s. 351, Jihad vs. McMaailma, 2003).

”Kapitalismi on hyvä renki taloudellisen toiminallisuuden synnyttämisessä. Isäntänä se on kehno”, tiivistää Kuisma ( s. 27).

Tarvittaisiin vaikeasti löydettävä tasapaino kapitalismin luovan voiman ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden välille”, hän perää. Tarvittaisiin globaalia yhteistyötä ihmisen sosiaalisten oikeuksien ja luonnon suojelemiseksi.

Keskiajalla ( 76-1517 jKr) rosvoparoneiksi nimitettiin Länsi-Euroopassa miekan ja sotajoukkonsa voimalla alueitaan hallitsevia ylimyksiä. Ja miksi ”rosvo-”? Nämä paronit ”kiskoivat kansalta veroja niin paljon kuin irti saivat” ja rahoittivat tämmöisillä tuotoilla kaikenlaisia toimiaan niin kauppojaan, hallitsijan vaihdoksia (vallanvaihdos) kuin sotiaan.

Sittemmin 1800-luvun lopulla samanlaista häikäilemätöntä vallankäyttöä ja pakottamista sovelsivat monet uudenaikaisen suurteollisuuden luojat, nousukkaat… vapaan kapitalismin vallitessa (aina 1. maailmansotaan ja 1930-luvun lamaan saakka).

Ja nyt taas, ”Rajattomasta ahneudesta on 2000-luvulla tehty uskonnon kaltainen hyve, jonka varassa koko talouselämän kuvitellaan pyörivän”, Kuisma puhisee. Nykyajan rosvoparonien ja Wall Street-importöörien vapaaseen temmellykseen on alistuttu… välittämättä seurauksista, yhteiskuntamoraalin rapautumisesta ja sitä seuraavista kriiseistä ja talouden katastrofista.

Osuvasti Kuisma kuvaa 2000-luvun asemiin ja valtaan nousseen virtauksen ja sen importöörien yleiset piirteet. Yksityiskohdat hallitsemaan nousseesta ylimystöstä ja toimista on kaivettava muista lähteistä.

Hyvän pohjan hallitsevan finanssikapitalismin (= rahoitus-teollisuus: pankit, vakuutukset, sijoitukset) noususta ja toimista saa esim. teoksista Rahan nousu/Niall Ferguson, Rosvojen valtio/ Charles Ferguson 2012, Tehokkuuden toiveuni/ Ville Yliaska 2014 tai lukemattomista muista rahoitusteollisuutta yms käsittelevistä uudemmista teoksista ja lähteistä. Lehman Brothersin konkurssin myötä 2008 kaikille kansoille paljastui rahoitusteollisuuden ja sen toimijoiden aikaansaama rahoituksen ja talouden epävakaus. Monenmoista teosta ja tietolähdettä rahoitusalasta on sen jälkeen ruvettu julkaisemaan jopa suomen kielellä, englannista puhumattakaan. Raha vallalta on riisuttu naamioita.

”Rahan ja vallan kietoutuminen on ikuista”, aloittaa Kuisma teoksensa toisen aiheen, Suomen talouden, yritys- ja sijoitustoiminnan sekä Suomen julkisen toiminnan (valtio) selvittelyn.

Kuisma on tietysti oikeassa. Mikään valtio tai mikään kunta ei voi välttyä ”rahan” kosketukselta. Perustuuhan valtion (kuten kuntien) oma toimita pääosaltaan niihin tuloihin, joita valtio (kunta) saa verottamalla kansalaisiaan niistä tuloista, joita nämä ovat saaneet yksityissektorilta. Vain sosialistimaissa yksityissektori (yrittäminen:sijoittaminen) on merkityksetöntä.

Suomen, suomalaisten ja (suur-)yritystoiminnan (elinkeinoelämän) osalta Kuisma, hyvin perustelluin syin, puolustaa demokratiaa, valpasta kansanvaltaa sekä sitä, että ”kapitalismi hyödyllisenä talousjärjestelmänä on taas kerran pelastettavissa ääriliikkeiltä”.. ja että ihmisten luottamus kohtuuteen ja moraaliin on jotenkin koetettava karsia uudelleen kokoon. Muuten voi käydä todella kehnosti.”(s. 108)

Esimerkiksi hän on nostanut Fortumin yhtäältä ja Ruotsin Vattenfallin toisaalta. Suomalaiset, ”kansainvälisiä muotivirtauksia orjallisesti noudattaen, yksityistivät (valtion monopoliyhtiöitä). Fiksummat ruotsalaiset pitivät päänsä kylmänä ja energiajättinsä tuotot valtion ja veronmaksajien ilona”. ( emt s 108)

Kuisman mielestä suomalaisten etu on ollut, koko itsenäisyyden ajan (1918 lähtien), että yhdessä jos toisessa talous- ja teollisuuspolitiikan ratkaisussa linjaksi otettiin pragmaattinen, kansallinen puolustus hylkäämättä silti markkinataloutta.

Ensimmäinen päätös oli pörssiyhtiö Ab Gutzeit & Co:n osake-enemmistön osto Suomen valtiolle. Samaa linjakkuutta Kuisma toivoo valtion Solidiumilta.

Kuisma selostaa myös monia muita suuria talous- ja yrityspoliittisia päätöksiä, joissa elementteinä olivat pragmaattiset markkina- ja kansantalouden edut… ja joissa valtio viime kädessä eduskunta antoi palttua yksityisemmille pyrkimyksille ja ulkomaisten yhtiöiden ja niiden kotimaiden pyrkimyksille napata itselle Suomesta ja suomalaisten kansallisten etujen häviöksi herkkupakoja Suomen kakusta.

Em. Guitzet oli ensimmäisiä merkittäviä näistä ristiriitaisten etujen kohteista. Vähintään yhtä merkittävä oli valtiollisen Veitsiluodon sahan perustaminen jo 1919 jalostamaan Lapin suurien valtion metsien ja muidenkin puita vietäväksi maailman markkinoille. Yksityisiä etuja ajaneet metsäyhtiöt vastustivat hanketta.

Omistamisella ja siihen liittyvällä vallalla on merkitystä, tähdentää Kuisma. Eikä hän jätä korostamasta myös sitä, että (suur)yhtiöiden ylimmälle johdolle annettavat ylisuuret kannustimet, bonukset ennen muuta, eivät sitouttaneet ylintä johtoa ajamaan vain ja ainoastaan yrityksen etua. Toisin oli laita useiden, Suomen valtion perustamien yhtiöiden ylimmän johdon takavuosikymmeninä, hän käytännön tapauksia selostaen todistaa. Jättibonuksia ei tullut, firmat kasvoivat ja menestyivät

Useimmille suomalisille lienevät varsin huteralla pohjalla tiedot, jota koskevat Suomen ja sen riippumattomuuteen/riippuvaisuuteen vaikuttaneita ulkomaisia voimia niin itsenäistymisessä kuin myöhempinä vuosikymmeninä. Näistä hyvät yleistiedot antavat luvut Tukholma-Pietari-Berliini sekä Suomen ja Nokian kohtaloyhteys.

Kaiken kaikkiaan Rosvoparonien paluu on kirja, jota yhden ja toisen suomalaisen olisi viisasta lukea ja ymmärtää oikein sen ydin. Suomalaisten etu on, että suomalaiset eivät jättäydy eivätkä heittäydy lastuksi minkäänlaisten ääriliikkeiden nostattamille laineille - kiihkoilulle. Olipa kyse sumuttavasta ja allikkoon johtavasta populismista tai Wall Streetin rahastavasta ääriliberalismista.

Lause ”fiksuimmat ruotsalaiset pitivät päänsä kylmänä”, kuvannee hyvin mitä professori Markku Kuisma toivoo suomalaisilta.

 Sakari Savolainen