Heikki Aittokoski: Onnellisten saari – matka täydelliseen yhteiskuntaan. HS- kirjat. 259 sivua.

                                                            

 

Kirja on upea kaunokirjallinen matka- ja tietokirja. Sen seurassa viihtyy yhteiskunnallista onnea etsimässä. Nautiskelin kirjasta luku kerrallaan ja tein nojatuolimatkan kohteena olevaan maahan. Katsoin valtioiden paikat kartalta, luin valtioiden tietoiskut vanhasta kirjasarjasta Maailma Nyt. Olin ostanut sen yläkouluikäisiä lapsiani varten 30 vuotta sitten. Matkatessa maailmalla Aittokosken mukana kasvoi tietoisuuteni taloudesta, luonnosta, ihmisistä ja millasia päätöksiä pitää tehdä (ja mieluiten  ruohonjuuritasolla), jotta matkamme hyvässä yhteiskunnassa jatkuu..

Muutama mieleen jäänyt kohokohta jokaisesta maasta:

Johdannossa Heikki Aittokoski matkustaa Lontooseen ja esittelee Thomas Mooren kirjoittaman Utopian vuodelta 1516. Utopia on kaukainen saari, jonka yhteiskunnallinen järjestelmä pyrkii ennen kaikkea siihen, että kansalaiset voisivat mahdollisemman paljon olla vapaana ruumiillisesta työstä ja omistaa aikaansa vapaaseen hengenviljelyyn niin paljon kuin valtion välttämättömät tarpeet antavat myöten. Tämä on heidän mielestään elämän onni. Utopiassa on ankara kuri, mutta työviikko on vain kuusituntinen. Onko mielikuva utopiasta määrännyt meidän elämäämme jo liikaa? Vapaa-aikaa arvostetaan ja halutaan. Valtion välttämättömät tarpeet ovat laajentuneet niin, että pieninkin epäkohta pyitään korjaamaan. Myös suomalaisiin vaikuttaneet ajatukset esitellään. Uskonpuhdistaja Olaus Petri kirjoitti ”Se mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan. Kyettävien ihmisten velvollisuus on puuttua ikävien asioiden kulkuun. Jos et pysty saamaan jotakin asiaa hyväksi, niin sinun on koitettava vaikuttaa niin että se on mahdollisemman vähän väärin.”

Köyhä Bhutan sijaitsee Himalajan juurella. Siellä bruttokansanonni on tärkeämpi kuin bruttokansantuote. Bhutan myy vesivoimaa Intialle ja sen talous kasvaa 7 prosenttia vuodessa, sen äärimmäinen köyhyys kukistui lähes kokonaan 2010 –luvulla. Ilmainen vesivoima on oiva tulolähde! Bhutanilaiset arvostavat ja kunnioittavat luontoa ja toimivat niin, että se säilyy tuleville sukupolville.  Jo vuonna 1629 on kirjattu lakiin: Jos hallitus ei kykene luomaan kansalleen onnellisuutta, niin hallituksella ei ole oikeutta olemassaoloon. Bruttokansanonnen 4 peruspilaria ovat kestävä ja tasa-arvoinen sosioekonominen kehitys, ympäristönsuojelu, kulttuurin säilyttäminen ja hyvä hallinto. Onnellisuutta mitataan yhdeksältä osa-alueelta, jotka ovat henkinen hyvinvointi, terveys, ajankäyttö, koulutus, kulttuurin moniarvoisuus, hyvä hallinto, yhteisöllisyys, luonnon monimuotoisuus ja elintaso. Osa-alueet jakautuvat 33 tarkempaan indikaattoriin ja lomakkeen täyttäminen vie 9 tuntia!

Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistukseen kirjattiin Elämän, vapauden ja onnellisuuden tavoittelu vuonna 1776. Siinä riittää tavoittelemista edelleen, niin suuret ovat erot eri yhteiskuntaluokkien välillä! Aittokoski avaa markkinataloutta ymmärrettävästi yli 40 sivun verran. Onko onnellisuuden tavoittelusta tullut niin vaativaa, että se aiheuttaa onnettomuuden tunnetta?

Kolmas luku vie Costa Ricaan – rikkaalle rannikolle. Siellä ei ole ollut armeijaa 70 vuoteen. Rajariidat Nigaraquen kanssa ratkaistiin kansainvälisessä oikeudessa. Terveydenhuoltoon on panostettu, lapsikuolleisuus saatu alas neuvolatoiminnalla ja malariaan ei kuole enää yksikään. Vielä vuonna 1950 kuoli 2000. Demokratia toimii, ei ole korruptiosta eikä rahaa käytetä ”väkivaltakoneiston rasvaamiseen”. Eräs epäkohta on vielä. Costa Ricassa on paljon perheväkivaltaa. Tässä luvussa on costaricalaisten mietelause: Onnellinen se, joka oppii tuntemaan asioiden syyt. Jos lauseen liittää väkivaltaan, niin sillä voi selittää käytöstään. Surullista!

Luettuani Botswanasta katson timantteja uudella tavalla. Enkä halua ostaa yhtäkään. Maa on Afrikan ihme, koska korruptiota on vähän ja osa timanttituotoista menee kansan hyväksi. Yhteisistä asioista päättävät heimoneuvostot.

Maailman onnellisimmassa maassa Aittokoski matkustaa Pirkkalaan, joka on hoitanut asiansa hyvin ja jossa on tyytyväisiä asukkaita. Neuvolat, terveydenhoito, päiväkodit ja peruskoulu toimivat hyvin. Siellä selviää, että onnellisuus ei ole synonyymi paratiisille. Onnellisen yhteiskunnan kannalta tärkeitä ovat kirjoitetut ja kirjoittamattomat säännöt, jotka ohjaavat ihmisten toimintaa.

Tanska kilpailee onnellisuustuloksissa Suomen kanssa voitosta. He osaavat olla ylpeitä itsestään - siitä mitä on.  Se tulee tanskalaisten rennosta itsevarmuudesta ja sosiaalisista taidoista. Aittokoski esittelee Suomesta Pirkkalan, joka on menestynyt kuntavertailuissa.

Kirjan jälkisanojen mukaan kaikki kiertää talouteen. Rahalla saa asioita, jotka vähentävät onnettomuuden syitä. Yhteiskunnan tasolla rahalla saa heikommille hyvinvointia ja vapautta huolista. Ihmisellä on kyky hyvää, vaikka ahneus ja itsekkyys voivat saada huomaamatta vallan. Vallan on oltava hajautettuna, jotta hillitään häikäilemättömyyttä. Thomas Moren sanoin: ”Kaikki ei voi olla hyvin paitsi mikäli kaikki ihmiset ovat hyviä, ja näin ei uskoakseni tule olemaan laita vielä erinäisiin vuosiin.”

Ristiinassa 20.9.2021

Helena Kauppinen

HUIPPUTULOISET Suomen rikkain promille Anu Kantola & Hanna Kuusela Vastapaino 2019

 

Valitsimme kirjan, koska se sai paljon julkisuutta ilmestyttyään. Itse kuulin kirjaa käsiteltävän Yle Radio 1:n Kultakuumeessa.

Kirja perustuu verotietojen avulla haettuun viiteentuhanteen vv.2007-2016 eniten ansaitsevaa suomalaista, joista haastateltiin 90. Haastatellut jaettiin kolmeen ryhmään: perijät, ammattijohtajat ja yrittäjät. Kiintoisinta kirjassa  olikin juuri haastatteluosuudet.

Perijöiden osuudessa korostui velvollisuudentunnon, jatkuvuuden,  vastuun, ylisukupolvisuuden, omistajuuden ja ylpeyden teemat.”Meillä on suvussa sellainen periaate, että meidän pitäisi antaa yhtiö seuraavalle sukupolvelle paremmassa kunnossa kuin millaisena me se saatiin meidän vanhemmilta”.

Ammattijohtajilla on suurten tulojen lisäksi myös suuri yhteiskunnallinen painoarvo, he ovat tärkeä osa yhteiskunnan, talouden ja politiikan päättäviä eliittejä. Haastattelussa tulee voimakkaasti esille työn arvostus…”kyllä mun työviikot varmaan oli yli 70 –tuntisia”… ”Mulla oli aikakausia, jolloin esimerkiksi vuoteen en pitänyt lomaa ollenkaan.”

Yrittäjistä on tullut aikakautemme sankareita, ihailun ja arvostuksen kohteita. Menestyneen yrittäjyyden ihannointi ylittää nykyään poliittiset rajatkin. Yrittäjät kuvaavat sangen värikkäästi elämäänsä, esim. näin: ”Mä olen vähän sellainen Kustaa II Adolfin hevonen Lyzenissä, joka oli niin innokas, että laukkasi vihollisjoukkoihin ja kuningas kuoli” (Lukupiirissä olemme lukeneet Mirka Lappalaisen ”Pohjolan Leijona”). Myös Timo Ahopellon kirja ”Sand hill road” luettiin lukupiirissämme  ja se  valotti hienosti  erityisesti start-up –yrittäjän tuskantäyteistä taivalta Suomen rikkaimpaan promilleen.

Mielestäni kirjan kirjoittajien omat näkemykset Suomen rikkaimpaan promilleen tulivat jokseenkin selvästi esille. Kirja alkoi ja päättyi lainaukseen Kalevalan Sammosta. Kalevalassa sitkeä tunne siitä, että omalla ryhmällä on yksinoikeus Sampoon ja sen tuomaan vaurauteen johti lopulta koko Sammon tuhoutumiseen.

Niin tai näin, kirja oli mielenkiintoinen luettava eikä nostanut mitenkään kateuden tuntoja pintaan, paremminkin ihailun – työn arvostus tuli esille jokaisen ryhmän haastattelussa erittäin vahvasti. Jos kaikki suomalaiset ajattelisivat samoin, Sampo takoisi kaikille parempaa elämää tasaisesti.

Ristiinassa 28.6.2021

Aija Rasimus