K2 KYÖSTI KAKKOSEN TIE HUIPULLE
Jari Korkki
WSOY 2022,230 sivua
Yhteiskunnallinen lukupiiri kokoontui tammikussa
keskusteleman kirjasta ”K2 – Kyösti Kakkosen tie huipulle.” Kirjassa on läpikäyty johdonmukaisesti
Kakkosen lapsuus, opiskelu, bisnes ja kulttuurivaikuttaminen.
Kyösti Kakkonen syntyi Kiihtelysvaarassa v. 1956 ja kasvoi
monilapsisessa maanviljelijäperheessä
varsin tavanomaisen lapsuuden. Hän itsenäistyi jo varhain, sillä lukioaikana
joutui jo kortteeraamaan viikot Joensuussa opiskelija-asunnossa. Lukion jälkeen
tie vei lakiopintoihin Upsalan yliopistoon ja varsinainen työura/bisnesura
alkoi jo turveyrittäjänä yhdessä velipojan kanssa huolimatta siitä, että tarjolla
olisi ollut myös pankkivirkailijan kesätöitä. Turveyrittäjän uraa Kakkonen
kuvaa varsin värikkäästi, kuten myös myöhemmin kauppaketju Tokmannia, sen
perustamista ja viemistä pörssiin.
Tokmannista irtautumisen jälkeen Kakkonen on toiminut asunto- ja osakesijoittajana
toimien myös uusien yritysten bisnesenkelinä.
Yksityiselämästään Kakkonen kertoo kirjassa varsin vähän,
pieniä tarinoita on Upsalan opiskeluajoilta, puolisosta Ulla Kakkosesta ja
tämän menehtymisestä vaikeaan sairauteen. Uudesta avioliitosta Julianna
Borsoksen kanssa on myös varsin vähän
mainintoja.
Kirjan loppupuolella käsitellään varsin ansiokkaasti
Kakkosen erittäin arvokasta lasi- ja keramiikkakokoelmaa, jolla on pysyvä
paikka Emmassa (Espoon modernin taiteen museo) ja jota on pyydetty näyttelyihin
eri puolelle maailmaa. Kyösti Kakkonen on tehnyt myös kulttuuriteon hankkimalla
omistukseensa ja kunnostamalla pieteetillä Helsingin Bulevardilla sijanneet
kolme taloa. Hieno kulttuuriteko on myös Savonlinnan
Haapaveden rannalla olevan Rauhalinnan
pitsihuvilan entisöiminen.
Kirja on tavallaan veijaritarina, jossa kerrontaa hallitsee
minä-muoto ja joissain kohti lukijalle jää kahtia jakautunut tunnelma esim. hänen
moittiessaan Kiinasta tuotettua tavaraa ja vaatiessaan Euroopan tuotannon lisäämistä. Kuitenkin Tokmannin liikeidea perustui juuri
Kiinan halpatuontiin ja sen suuriin volyymeihin. Niin tai näin, kirja oli varsin viihdyttävää
lukemista ja hattua on nostettava kauppaneuvos Kakkoselle hänen mittavista
panostuksistaan kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten säilyttämiseksi ja hienon taidekokoelman esillepanoon,
jotka tuottavat arvonlisää myös tulevia sukupolvia ajatellen.
Kirja taipui myös hyvin äänikirjaksi. K2 oli mukavaa seuraa
monille päivittäisille kävelylenkeille,
myös lukijan ääni sopi kirjaan hyvin. Hän on Aku Laitinen.
Ristiinassa 26.1.2023
Aija Rasimus