Valitsimme kirjan, koska se sai paljon julkisuutta ilmestyttyään. Itse kuulin kirjaa käsiteltävän Yle Radio 1:n Kultakuumeessa.
Kirja
perustuu verotietojen avulla haettuun viiteentuhanteen vv.2007-2016 eniten
ansaitsevaa suomalaista, joista haastateltiin 90. Haastatellut jaettiin kolmeen
ryhmään: perijät, ammattijohtajat ja yrittäjät. Kiintoisinta kirjassa olikin juuri haastatteluosuudet.
Perijöiden
osuudessa korostui velvollisuudentunnon, jatkuvuuden, vastuun, ylisukupolvisuuden, omistajuuden ja
ylpeyden teemat.”Meillä on suvussa sellainen periaate, että meidän pitäisi
antaa yhtiö seuraavalle sukupolvelle paremmassa kunnossa kuin millaisena me se
saatiin meidän vanhemmilta”.
Ammattijohtajilla
on suurten tulojen lisäksi myös suuri yhteiskunnallinen painoarvo, he ovat
tärkeä osa yhteiskunnan, talouden ja politiikan päättäviä eliittejä.
Haastattelussa tulee voimakkaasti esille työn arvostus…”kyllä mun työviikot
varmaan oli yli 70 –tuntisia”… ”Mulla oli aikakausia, jolloin esimerkiksi
vuoteen en pitänyt lomaa ollenkaan.”
Yrittäjistä
on tullut aikakautemme sankareita, ihailun ja arvostuksen kohteita. Menestyneen
yrittäjyyden ihannointi ylittää nykyään poliittiset rajatkin. Yrittäjät
kuvaavat sangen värikkäästi elämäänsä, esim. näin: ”Mä olen vähän sellainen
Kustaa II Adolfin hevonen Lyzenissä, joka oli niin innokas, että laukkasi
vihollisjoukkoihin ja kuningas kuoli” (Lukupiirissä olemme lukeneet Mirka
Lappalaisen ”Pohjolan Leijona”). Myös Timo Ahopellon kirja ”Sand hill road”
luettiin lukupiirissämme ja se valotti hienosti erityisesti start-up –yrittäjän tuskantäyteistä
taivalta Suomen rikkaimpaan promilleen.
Mielestäni
kirjan kirjoittajien omat näkemykset Suomen rikkaimpaan promilleen tulivat
jokseenkin selvästi esille. Kirja alkoi ja päättyi lainaukseen Kalevalan
Sammosta. Kalevalassa sitkeä tunne siitä, että omalla ryhmällä on yksinoikeus
Sampoon ja sen tuomaan vaurauteen johti lopulta koko Sammon tuhoutumiseen.
Niin tai näin,
kirja oli mielenkiintoinen luettava eikä nostanut mitenkään kateuden tuntoja
pintaan, paremminkin ihailun – työn arvostus tuli esille jokaisen ryhmän
haastattelussa erittäin vahvasti. Jos kaikki suomalaiset ajattelisivat samoin,
Sampo takoisi kaikille parempaa elämää tasaisesti.
Ristiinassa
28.6.2021
Aija Rasimus