Marraskuun lukupiiri

Keltikangas-Järvinen Liisa: Pienen

lapsen sosiaalisuus, WSOY 2012,

sivuja 224

On eri asia, pyritäänkö lapsi kasvattamaan ryhmän jäseneksi vai kasvatetaanko hänet ryhmässä. Ensin mainittu on päämäärä, joka ei edellytä pieneltä lapselta kasvamista ryhmässä, toiseksi mainittu on prosessi, joka ei välttämättä johda asetettuun päämäärään eli kykyyn toimia rakentavasti.

Keltikangas–Järvinen avaa mielenkiintoisesti ja ymmärrettävästi tuota prosessia. Kirja on tarkoitettu pienten lasten vanhemmille ja lasten parissa työskenteleville, mutta kirja sopii erinomaisesti myös mummoille ja ukeille palauttamaan mieleen varhaislapsuutta. Jo puolitoistavuotiaalla voi olla 2-3- vahvaa kiintymissuhdetta, mutta yksi niistä ensisijainen kiintymyssuhde, johon lapsi kohdistaa erityisiä odotuksia.

Lapsen kaikenpuolinen kehitys on kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana nopeampaa kuin koskaan muulloin. Kehitys on kuitenkin sillä tavalla kokonaisvaltaista ja eriytymätöntä, että kognitiivista, emotionaalista ja sosiaalista kehitystä ei voi irrottaa toisistaan, vaan ne liittyvät kiinteästi toisiinsa ja pohjaavat kaikki kiintymissuhteen turvallisuuteen.

Tunteiden säätely tarkoittaa aluksi sitä että hoitaja auttaa lasta tämän tunteissa. Hän seuraa lapsen mielialoja, ja suuntaa toimintansa niiden mukaan. Hän herättää lapsessa myönteisiä tunteita ja auttaa lapsen negatiivisten tunteiden yli. Näistä kokemuksista lapselle kehittyy kyky itse säädellä tunteitaan.

Viihdyin kirjan parissa, ja se muutti käsitykseni pienen lapsen päivähoidosta. Pienryhmä on paras alle kolmivuotiaalle. Tutkimuksen tuoma tulos on että iso ryhmä vääränä ikäkautena haittaa sosiaalisten taitojen kehitystä. Tutkimuksen tuloksen pitää vaikuttaa poliittisiin päätöksiin ja yhteiskunnan rakenteisiin. Sitä ei voi sivuuttaa päätettäessä perhepolitiikasta.

Lukupiirissä keskusteltiin vilkkaasti kasvatuksesta ja sen merkityksestä. Kaksi käytäntöä nostettiin esille tärkeänä ja tarpeellisena. Alle 3-vuotiaan perhe pitää saada kodinhoitotukea, jos he niin valitsevat. Ryhmäperhepäivähoito on elvytettävä päiväkotien rinnalle.

Helena Kauppinen 1.12.2017

Syyskuun lukupiiri

Jörn Donner: SuomiFinland, suomentanut Kari Koski, Otava, 111 sivua

Tämä pieni kertomus on epäreilu essee. Minä kutsun sitä paskilliksi. Se synonyymeja ovat pilkkakirjoitus, herjakirjoitus, pamfletti. Teksti on epätavallisen, miltei perverssin itsekeskeinen. Näin alkaa Jörn Donnerin tykitys 100 -vuotiaasta Suomesta, Mannerheimista, Kekkosesta, nykyisestä hallituksesta, maasta kartoitus politiikasta, vanhenemisesta, sairaanhoidon alueellisesta eriarvoistumisesta...  Kertomukset risteilevät lyhyesti eri aiheissa. Välillä täytyi hengähtää, laittaa kirja pois ja pohdiskella Jörkän ajatuksia.

Toistuvasti Donner myös kritisoi kirjassa itseään, toimiaan ja kirjoituksiaan. Se raikastaa. Ohuen kirjan teksti on loistavaa ja mielipiteet välillä yllättäviä. Onko hän tosissaan vai onko se hänen huumoriaan. Donner kertoo haluavansa yritystuista luopumista, vuosittaisen 40 000 maahanmuuttajan kiintiön perustamista, maanviljelijöille maksettavaa vuosikorvausta, jotta hinnoittelu vapautuisi, vanhustenhoidon ja lastenhoidon palauttamista yhteiskunnalle, kansanedustajien määrän puolittamista ja diktatuureihin suuntautuvan aseviennin lakkauttamista.

Lukupiiriläisten kommentteja:

Sakari kiteytti: - Porvarillinen Taanila.

Tarjaa ihastuttivat viimeiset sanat: ”Loppu tiedetään, mutta mitä sillä välin? On verra. Loppu on hiljaisuutta.”

Aija löysi paljon ärsyttävää.

Martti: - Ihminen on arvokas, vaikkei työtä tee.

Raili: - Kokeneen vanhan miehen ironiaa.

Donnerin sanoin Kirjoitan siis olen olemassa.

15.10.2017 Helena Kauppinen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elokuun lukupiiri

Steven Lee Mayers: UUSI TSAARI, Vladimir Putin ja hänen Venäjänsä.

Bazar 2016, 751 s.

Uusi tsaari oli monivivahteinen lukukokemus. The New York Times –lehden Moskovan kirjeenvaihtaja on kirjoittanut laajan ( siis 751 sivun) henkilökuvan itäisen naapurimme valtiaasta.

Kiinnostavinta, ja vähemmän tunnettua oli kuvaus Vladimir Putinin lapsuudesta. Kirja alkaakin Putinin isoisästä, jonka kerrottiin laittaneen ruokaa itse Stalinille. Vladimirin isä taisteli toisessa maailmansodassa, hänen äitinsä näki nälkää piiritetyssä Leningradissa, kaksi veljeä kuolivat nuorina.  Putinin lapsuus oli köyhä, jo pienenä hän haaveili agentin ammatista, joka sittemmin toteutuikin.

Mayers käy läpi lapsuuden ja nuoruuden, vuodet KGB:ssä Itä-Saksassa, ajan Pietarin pormestari Anatoli Sobtsakin avustajana, muuton Moskovaan ja lopulta nousun pääministeriksi ja presidentiksi.

Putinin perhettä käsitellään kirjassa erittäin niukasti, myöskin hänen avioeronsa sivuutetaan lyhyesti.

Kirjasta ilmenee, että julkisesti Putin ei osoittanut suurta kunnianhimoa, vaan vallan portaita nousu kävi kuin itsestään. Väsyneen Boris Jeltsinin lähipiiri etsi seuraajaa ja vuonna 1999 oli Putinin vuoro nousta pääministeriksi. Vuosituhannen alussa Putin oli valtaan noustuaan  merkittävä talouden ja yhteiskunnan uudistaja, mutta  kirja kertoo myös, kuinka hänestä tuli maailman pettymykseksi valtaansa lujittava ja kaikkia yhteiskunnan instituutioita ohjaava ja vastustajiansa nujertava, laskelmoiva, kylmä yksinvaltias.

Odotin, että kirjassa olisi ollut tilaa tai tietoa Putinin ajasta Suomessa, mutta pienintäkään viitettä ei tästä ollut kirjassa. Ehkä kirjan kirjoittaja ei  pitänyt asiaa kyllin kiinnostavana. Varmasti  Putinista – Venäjän Uudesta Tsaarista, joku kirjoittaa elämänkertaa uudelleen. Toivottavasti Suomen ajasta saamme lukea joskus myöhemmin.

Lukukokemuksena kirjan alkuosa oli erityisen kiinnostava, jopa jännittäväkin. Loppuosa kirjasta oli lähihistoriaa ja siten hyvin vielä muistissa. Kaiken kaikkiaan Putin jäi henkilönä arvoitukseksi,  kirjan 751 sivusta huolimatta.

Aija Rasimus

Kesäkuun lukupiiri: Suomen historia

Petri Tamminen

Lukupiirin kesäkirjana oli Petri Tammisen SUOMEN HISTORIA. Kirja oli mukava sateisen kesän lukuhetki. Siinä käytiin läpi Suomen historian sata vuotta välähdyksinä, jopa vain kolmen rivin mittaisina pieninä, naulan kantaan osuvina tarinoina.  Takakannessa on hauskasti esitelty kirjaa: ” Itsenäisen Suomen sataan vuoteen mahtuu pimeä kana, vapautunut keskikalja ja Armi Kuusela. Välillä tehdään peltotöitä venäläisen vangin kanssa, porataan hampaita ja luetaan Tuntematonta sotilasta. Kekkonen ehtii nousta valtaan, hallita ja kuolla, ja saada siinä välissä kudotun sinivalkoisen pipon.”   Kirja herätti vilkasta keskustelua, hämmästelyäkin siitä, voiko historiaa näinkin kirjoittaa.  Kyllä voi.  Kirjan luin kaksi kertaa ja voin palata siihen vielä myöhemmikin.

Aija Rasimus