Anders Blom: Veljeskunta – Lobbaus Suomen poliittisessa järjestelmässä. Gummerus 2018. 496 sivua.

Anders Blomin Veljeskunnan 500 sivua edunvalvonnan historiasta ja nykypäivästä on tuhti tietopaketti, jonka lukeminen ei ollut helppoa. Pitkä lauseet, runsaat sivistyssanat ja mahdollisuus tarkistaa mistä tieto on peräisin, hidastivat lukemista. Lukeminen kannatti; tarkka tieto historian tapahtumista oli kiinnostavaa, samalla voi miettiä mitä itse teki noina vuosina ja mitä tietoa sain lehdistä ja televisiosta. Kirjan ansiosta sain yhteiskunnalliselle taloudelliselle ajattelulle tarkennettua suuntaa. Anders Blomia voi kuunnella myös Yle Areenan ohjelmassa Mitä maksaa?

Ensimmäisestä poliittinen lobbaus oli vuonna 1808. Silloin Carl Erik Mannerheimin (1759-1837) johtama suomalainen lähetyskunta neuvotteli Pietarissa Aleksanteri 1. hallinnon edustajien kanssa viisi viikkoa. Lähetyskunta jätti keisarille 17 kohdan luettelon Suomen asioista, joissa toivottiin, että rauha ja lainmukaisuus turvattaisiin Suomessa, maapäivät kutsuttaisiin koolle ja perustettaisiin Suomen asioita käsittelevä hallitus. Joulukuun 1. päivänä 1808 keisarin päätti, että Suomen asiat tuli esittää suoraan keisarille eikä ministeriön kautta. Hän vakuutti, etteivät Suomen talonpojat joutuisi maaorjiksi ja perusti ”Suomen suurruhtinaan” tittelin. Näin Suomi -ilmiö alkoi tulla tunnetuksi Venäjällä ja maailmalla.

Seuraava merkittävä poliittinen lobbaus oli vuonna 1899. Silloin kahdessa viikossa kerättiin 522 931 nimeä adressiin vastineeksi keisari Nikolai 2. antamaan Helmikuun manifestiin. Adressia lähti luovuttamaan 500 henkilöä, jotka edustivat maan kahdeksaa lääniä ja eri säätyjä ja eri ammattikuntia. Keisari ei ottanut valtuuskuntaa vastaan. Tämä johti Suomen kansan aktivismiin, itsenäisyysliikkeeseen ja vapaustaisteluun!

Blomin mukaan veljeskunta on korporatiivinen järjestelmä, jonka yhteistyö tuottaa yhteiskunnalle hyvää. Korporatiivisessa järjestelmässä ammattikunnat (työntekijät/työnantajat) käyttävät yhteiskunnallista valtaa. Blom avaa kirjassaan suomalaisen tulonjaon kehittymistä: Tulonjaon yhdessä sovittuihin perusteisiin kuuluvat ansiosidonnaiset eläkkeet, jäsenmaksusopimus 1969 ja laki työehtosopimuksien yhteissitovuudesta 1970. Työntekijät ja työnantajat päättivät ne ja eduskunta hyväksyi. Tulopolitiikkaan osallistuvat tahot eivät pidä omia toimiaan poliittisena vaikuttamisena vaan työmarkkina-asioiden hoitona. Politiikassa kartetaan sanaa lobbaus, puhutaan mieluummin edunvalvonnasta. Päätelmänsä Blom perustelee liitteillä, joita on kaikkiaan kirjassa 120 sivua.

Perinteiset puolueet ovat kriisissä. Lailliseen yhteiskuntajärjestelmään, jossa valta annetaan vapailla vaaleilla valittaville edustajille, ei enää luoteta riittävästi. Korporaatiot ovat ottaneet vallan suomalaisessa päätöksen teossa, ja populismilla vain pahennetaan asioita. On luotava tilaa edustukselliselle demokratialle, jonka menestys perustuu moniarvoisuuteen. Tarjolla on oltava aidosti muitakin kuin voimakkaampien eturyhmien vaihtoehtoja. Kansanedustajien päätäntävaltaa on vahvistettava ja edunvalvontaan on lisättävä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Kuitenkin henkilökohtaisten suhteiden merkitys ei katoa, vaikka kauppa maailmassa on kasvanut ja valtioista tultu aiempaa läpinäkyvimpiä. Suomen erityispiirre on väkiluvultaan pienen maan pienet piirit. 

Poliittisen vaikuttamisen voimavaroja tulisi siirtää kotimarkkinoilta EU:n instituutioissa ja tärkeissä jäsenmaissa tapahtuvaan vaikuttamiseen, poliittiseen ennakointiin, analyysiin ja keskusteluun. Tarvitaan myös työmarkkinajärjestöjen toiminnan päivitys, työmarkkinoiden joustavoittaminen ja työelämän uudistaminen. Yhä useammat suomalaiset pitävät näitä päivityksiä tarpeellisena. Milloin päästään asiaan? Ongelmia voidaan ratkaista tai ainakin lieventää vain järkiperäisessä ja rakentavassa yhteistyössä.

Ristiinassa 20.3.2019
Helena Kauppinen