Marjo T. Nurminen: Tiedon tyttäret, Oppineita eurooppalaisia naisia antiikista valistukseen Wsoy, sivuja 445

                        Lukupiiriläiset keskustelemassa Tiedon tyttäristä.

Marjo T. Nurminen on kirjoittanut 10 vuoden ajan tätä upeaa teosta, jossa kerrotaan laajasti jokaisesta kirjaan valitusta naisesta ja miten heistä on löytynyt tietoa. Kirjan naisia yhdistää älyllinen uteliaisuus! 

Antiikin oppineita naisista esittelen Faros Hatsepsutin:

Farao Hatsepsut 1518- 1458 eKr muinaisessa Egyptissä. Hän pidetään historian ensimmäisenä suurnaisena, jonka onnistui käyttää valtaansa sekä itsensä että maansa hyväksi.

Äiti oli kuningatar Ahmotse ja isä farao Tuthmonsis 1., joka oli voimakas hallitsija. Hänen aikakaudella alkoi 500 vuotta kestänyt kukoistuskausi, jota on kutsuttu kultakaudeksi ja imperiumin ajaksi. Nimi Hatsepsut, jonka äiti hänelle antoi, tarkoittaa ylevistä, jaloista naisista etummaisin. Hatsepsut sepitti itsestään myös legendan, että hän jumala Amonin siittämä ja antoi itselleen hallitsijanimen Maatkara, joka tarkoittaa ” Totuus on auringonjumalan Ka –sielu”.

Hatsepsut naitettiin egyptiläisen tavan mukaan velipuolensa Tuthmosis 2. kanssa. Heille syntyi tytär Neferure. Farao Tuthmosis 2. oli myös toinen vaimo, joka synnytti pojan. Sairaalloinen farao kuoli pian poikansa syntymän jälkeen ja hänen ensimmäisestä vaimostaan tuli poikapuolensa Tuthmosis 3. sijaishallitsija. Hatsepsut osasi käyttää hyväksi tietoa, valtaa ja uskontoa ja luoda vakaat olot valtakuntaansa. Ensin hän hallitsi sijaishallitsijana, mutta jo muutamaa vuotta myöhemmin kruunautti itsensä faraoksi. Hän säilytti valtansa vielä silloinkin, kun hänen velipuolensa Tuthmonis 3. oli aikuinen.

Egyptiläisillä naisilla oli hyvä yhteiskunnallinen asema ja monia oikeuksia, kuten omistus- ja perintöoikeus. He saattoivat miesten tavoin hakea oikeutta lakiteitse, eikä vaimoista tullut miestensä omaisuutta. Äitiyttä arvostettiin, mutta naiset toimivat myös kodin ulkopuolella ammateissa esimerkiksi kutojina, leipureina, maanviljelijöitä, muusikkoina, tanssijoina, ammatti-itkijöinä ja papittarina. Luku- ja kirjoitustaitoa vaativat hallinnon virat olivat auki vain miehille, vaikka monet korkeasäätyiset naiset saattoivat kuitenkin avustaa miehiään hallinnollisissa tehtävissä.

Poliittinen, taloudellinen ja uskonnollinen valta keskittyi muinaisessa Egyptissä hallitsijalle, joka oli sekä ylimmän maallisen vallan käyttäjä että uskonnon ylipappi. Kun faraota palvottiin jumalana, palvonnan kohteena oli hänen Ka-sielunsa, hänen sisällään piilevä jumalallinen voima. Egyptiläiset uskoivat maailman jakautuneen jumalten hallitsemaan makrokosmokseen ja faraon hallitsemaan maalliseen mikrokosmokseen, joiden välillä vallitsi eräänlainen avunantosopimus. Ihmisten tehtävänä oli palvella jumalia ja faraota maallisessa elämässään, ja vastapalveluksena jumalat antoivat Niilin tulvia ja tuoda mukanaan runsaat sadot, jotka takasivat egyptiläisten hyvinvoinnin. Maanpäällinen elämä oli vain lyhyt vaihe, ja ikuinen elämä onnellisessa Ialun maassa oli elämän päämäärä. Maallisten muistomerkkien jättäminen oli tärkeää, koska elämä tuonpuoleisessa ilman aineellista kehoa tao kehon vastaavaa kuvaa oli mahdotonta. He uskoivat sielun voivan käydä vierailulla muistomerkeissä ja rituaalisesti oikein balsamoidussa ruumiissa. Köyhät kansalaiset saattoivat kaiverruttaa nimensä kiveen, varakkaammilla oli mahdollisuus veistään itsestään patsaita ja antaa ruumiinsa balsamoitavaksi. Kaikkien rikkaimmat rakensivat valtavia hautamuistomerkkejä sekä itselleen että palvomilleen jumalille. Näin syntyivät pyramidit, joita alettiin rakentaa  vanhan valtakunnan aikaan n 2686-2160 eKr. Hatsepesutin aikaan kehittyi monumenttirakentamisen perinne esimerkkinä Deir el Bahris.

Tähtitieteellisellä erityistiedolla oli merkitystä niin uskonnollissa elämässä kuin maan hallinnossa. Sen avulla egyptiläiset säätelivät koko yhteiskunnan toimintaa. Tietoa taivaankappaleiden liikkeistä tarvittiin ennen kaikkea ajan määrittämiseen ja kalentereiden laatimiseen. Kalentereiden pohjalta papit pystyivät kertomaan kansalle, milloin uskonnollisia juhlapyhiä tuli viettää, milloin uhrata tietylle tähtikuviolle eläimiä ja milloin joki vaati oman uhrinsa.

Lääketiede kehittyi, kun egyptiläiset uskoivat, että matka tuonpuoleiseen oli pitkä, ja ihmiset tarvitsivat myös ruumiinsa matkalla manalaan. Muumio oli paikka, jossa sielu saattoi käydä vierailulla. Ihmisruumis opittiin tuntemaan sitä balsamoidessa. Heillä oli lääke silmätrakoomalle (silmän tulehdus, joka johtaa sokeuteen). He osasivat hoitaa mm hengitysteiden- ja virtsatiehyiden sairauksia, luun murtumia, pahoja palovammoja, hyönteisten puremia… Muinaisilta egyptiläisiltä on säilynyt lukuisa papyruksia, joissa kuvataan yksityiskohtaiesti erilaisten sairauksien oireita ja ehdotetaan niihin hoitoja.

Sanaa kätilö ei ole löytynyt papyruksista. Vanhan valtakunnan ajalta 2400 –luvulla eKr on mainintoja naislääkäreistä kuten rouva Psetis, naislääkäreiden työnjohtaja. Myös Hatsepsut oli saanut oppia lääketieteestä ja kasvien parantavasta vaikutuksesta.

Jumala Heka ja jumalatar Serquet liitettiin erityisesti parantaviin maagisiin voimiin.

Kirjoitettua tietoa löytyi mm Hatsepsutin läheisimmän neuvonantajan, visiiri Senmutin hautakammiosta. Hatsepsutin järjestämästä tutkimusmatkasta Puntin maahan kuvataan alkujärjestelyistä aina kotiin paluuseen asti (Eritrea tai Somalia) terassitemppelin korkokuvissa. Puntin maa oli tunnettu Mirhastaan, mutta sieltä tuotiin norsunluuta, eebenpuuta, hennaa, paviaaneja, marakatteja, vinttikoiria, leopardinnahkoja, orjia ja heidän lapsiaan.

Helena Kauppinen

 

 

 

Jobin kirjasta

Kun ehdotin Jobin kirjan lukemista, niin mielessäni oli lukuisat saarnat Jobin kirjasta. Niissä niin miehet kuin naisetkin moittivat Jobin vaimoa siitä, kun hän sanoi Jobille “kiroa Jumala ja kuole.” Jobia sen sijaan kehuttiin aiheesta: Jumala ja Saatanakin antoi hänen Jumalan palvelemisestaan hyvä lausunnon.

Mikä oli rouva Jobin mielentila ja ahdistuksen taso saman koettelemuksen keskellä hurskaaksi mainitun miehensä kanssa? Kun aloin ajatella tarkemmin asiaa, niin käsitin, että jos Job olisi kuollut, niin vaimosta olisi tullut prostituoitu. Hän oli myöskin menettänyt 10 lastaan. Hän oli myöskin menettänyt palvelijoittensa ja muiden ihmisten kunnioituksen. Jopa lapsetkin halveksivat häntä julkisesti. Miten Jobin vaimoon sattui, kun hän näki puolisonsa epäonnen ja yhteisön kohtelun? Mitä Jobin vaimo näki? Niinpä turhautuneena kirjoitin Jukka Norvannolle ja ihmettelin sitä, miten Jobin vaimoa aina moititaan. Siihen Jukka Norvanto vastasi minulle: “ se sana, mitä käytetään suomalaisessa käännöksessä “kirota” voi myöskin merkitä sanaa “siunata”.  Norvanto kylläkin kirjoitti, ettei Jobin vaimo tukenut miestään. Siihen minä sitten vastasin: - Eikä Job tukenut vaimoaan. (terapeuttisesti normaali tilanne: kumpikin oli shokissa ja ilmeisen traumatisoitunut sekä mahdollisesti vetäytyneet omiin maailmoihinsa). Jumala ei kuitenkaan moiti Jobin vaimoa.

Siinä historian kohdassa ajateltiin, että lapsettomuus oli Jumalan kirous. (vrt. Jaakob ja Raakel, Iisak ja Rebekka). Jobin vaimo oli synnyttänyt 10 lasta, jotka menetti ja vielä Jobin kohtalon muututtua hän synnytti toiset 10 lasta. Tyttäret olivat maailman kauneimpia ja saivat myöskin perimysoikeuden veljien/poikien rinnalla. Se kertoo Jobin ennakkoluulottomuudesta ja mahdollisesta muuttumisestakin koettelemusten seurauksena. Mielessäni on myöskin ollut sananlaskujen hyvän vaimon ylistys SNL 31:10-31.

Raijakaarina

Jobin kirja on avartava lukukokemus ja miten hienoja kielikuvia ja runollisuutta! Onneksi Jumala kaiken tylytyksen jälkeen armahti Jobin ja nosti entistä suurempaan kukoistukseen. Elihan puheet olivat jännittäviä, oli varmaan ennen kuulumatonta, että nuori mies käyttää kovia puheenvuoroja. Ja lopuksi hieno päätös "kuoli korkeassa iässä elämästä kylläkseen saaneena".

Aija

Anneli Kanto: Rottien pyhimys. Gummerus. 409 sivua

 

Kirjaa aloittaessani oli hetken aikaa vaikeaa päästä ajatukseen kiinni. Olen asunut vuosia parinkymmenen kilometrin päässä kirjan tapahtumapaikoista. Silti Hattulan vanhan kirkon, Pyhän ristin kirkon maalaukset ovat jääneet vieraiksi. Ehkä teemme piirinä retken ensi kesänä Hattulan maisemiin?

Maalariryhmän matkan kuvaus Hattulan kirkon maisemiin on mielenkiintoinen. Retkuetta johtaa maalarimestari Martinus, toisena kulkee hiljainen mietiskelijä, kuuluisa maalarimestari Andrea Pictor ja viimeisenä paarustaa nuori poika sabluunamaalari, värien hiertäjä Vilppu Niilonpoika. Näiden kolmen miehen matkaa seuraavat kirkonkivivaidan vieressä seisovat kirkkoisäntä Klemetti Mikonpoika ja kirkkoherra Pectrus Herckepaeus eli Mulli-Pekka. Syrjästäkatsoja Pelliina näkee miehet mökin ikkunastaan. Tyttö on tarkkailija. Onko yhteisö hänet siihen rooliin asettanut? Onko tyttö itse itsensä tarkkailijan rooliin asettanut?

Pelliina, kirjan fiktiivinen hahmo ja hänen kielensä (se, miten kirjailija sitä kuvasi) puhututti meitä. Kun tyttö kertoo tai ajattelee, lauseista puuttuvat pilkut ja pisteet. Mietimme miksi? Myös se miten häntä kohdeltiin yhteisössä herätti runsaasti erilaisia tunteita. Pelliina nimitti kyläläisiä rottien kaltaiseksi. Hänestä kasvoi rottien pyhimys, kun hän vietti aikaa niiden parissa valheen ja melkein väärän tuomion seurauksena. Onneksi Pelliinan kohtalo kääntyi onnekkaammaksi mm siinä, että hän pääsi jatkamaan maalaamistaan Lohjan kivikirkkoon. Hänet alettiin nähdä. Tarkkailijan rooli alkaa etääntyä. Hieno kuvaus persoonan kehittymisestä.

Anneli Kannon teksti on sujuvaa ja hän käyttää sanoja, jotka ilahduttivat lukupiiriläisiä - retkue, paarustaa, tönötti, juosta hyssytellä, piiripyörivät, laulaarallattivat, vilkkusilmäkatselivat… Tarinan myötä 1500-luvun arkinen elämä juhlineen ja kirkon kuvien maalaaminen tulivat tutummaksi. Kirjan lopussa oleva monipuolinen Aiheesta lisää –luettelo kertoo, että tietoa keskiajasta on saatavilla lisää. Kiinnostava lisä historiaan on Ruotsissa sijaitsevan Skoklosterin linnan kiroilukoulu, jossa kirjailija opiskeli. Miten voimasanat muuttuvat, saavat merkityksensä tai katoavat?

Mikkelissä 29.12.2021

Raijakaarina Hämäläinen

Anna-Lena Lauren SAMETTIDIKTATUURI Teos & Forlaget, Helsinki,199 s.

 

Yhteiskunnallisen lukupiirin lokakuun kirja 2021

Samettidiktatuuri, Vastarintaa ja myötäilijöitä nyky-Venäjällä, on mielenkiintoinen kurkistus tavallisten ihmisten Venäjään. Se kertoo hauskalla, hieman ironisellakin tavalla venäläisten elämästä Putinin aikakaudella.  Kirjoittaja on asunut Venäjällä kymmenen vuotta, mutta vieläkin hämmästelee venäläistä elämänmenoa ja venäläisten sopeutumista tilanteeseen kuin tilanteeseen varsin näppärästi ja yleensä positiivisuuden kautta. Aina löytyy vertaus johonkin, jolloin asiat olivat huonommin. Venäläiset elävät omassa perhe- ja ystäväkuplassaan; omaa perhettä ja ystäviä autetaan, mutta ympäröivä maailma ei kiinnosta. Esimerkiksi kauhisteluun miljoonien venäläisten pakkotyöleiristä Stalinin vainojen aikaan: ”Samaa tapahtuu kaikkialla maailmassa”, toteavat venäläiset.

”Kirjallisuuden voima” oli yksi kirjan mielenkiintoisimmista luvuista. Venäjä on maa, jossa kirjallisuus otetaan vakavasti. Kaikki koululaiset saavat kesälomalla luettavakseen pitkän luettelon klassikoita. Pidetään itsestään selvänä, että kaksitoistavuotiaat osaavat lukea sen tasoisia kirjoja.

Samettidiktatuurin mukaan Venäjä on miesten maa: Huoneeseen astuva mies on aina päähenkilö, päivällispöytään istuva mies olettaa saavansa puhua keskeytymättä, ravintolaan saapuvaa miestä palvellaan aina ensin, jne. Venäläinen ihannekuva ydinperheestä, jossa mies ansaitsee rahat ja pitää naisensa jalustalla, on rakas, mutta harvoin totta. Venäläiset naiset ovat keskimäärin paremmin koulutettuja kuin miehet, avioerojen määrä on korkea. V.2018 avioliitoista 65 % päätyi eroon. Se, että lapset asuvat äitinsä luona, on sääntö, mutta ei se, että kaikki isät osallistuvat elatukseen tai edes tapaavat lapsiaan.

Mielenkiintoinen on myös luku, jossa kerrotaan, miten Luoteis-Venäjällä olevan Siesin kaupungin asukkaat nousivat vastarintaan kun moskovalaisvirkamies oli saanut päähänsä muuttaa se kaatopaikaksi. Venäjä on keskusjohtoinen maa, eivätkä päätöksentekijät koskaan välitä siitä, kuinka muutokset kohtelevat periferiaa. Siitä huolimatta periferian asukkaiden enemmistö äänestää Putinia, ei rakkaudesta, eikä siksi, että ihmisten mielestä kaikki on hyvin. He vain eivät halua, että asiat muuttuisivat vielä huonommiksi. Kirjasta henkii se, että venäläiset ovat ensin olleet tsaarin ikeen alla, sitten kommunismin alistamina ja nyt Putinin vallan alla, eivätkä ole päässeet asioihin demokraattisesti vaikuttamaan koskaan. Kirjassa kerrotaan myös mielenosoituksista, jotka usein hajotetaan heti, vaikka niihin olisi virallinen lupa. Opposition asema on tehty erittäin tukalaksi, oppositiojohtajat lähetetään vankilaan tekaistuilla syytöksillä

Tämä on kirja, jonka useat lukupiiriläiset kertoivat lukeneensa ”yhdeltä istumalta”. Niin tein minäkin. Kirja on Laurenin toinen, ensimmäinen on nimeltään ”Hulluja nuo venäläiset”. Sen lukemista odotan mielenkiinnolla. Olisi myös hauska lukea kirja, jonka joku ulkomaalainen toimittaja kirjoittaisi Suomesta ja meistä suomalaisista.

Ristiinassa 27.12.2021

Aija Rasimus

 

 

 

 

 

 

 

 

Heikki Aittokoski: Onnellisten saari – matka täydelliseen yhteiskuntaan. HS- kirjat. 259 sivua.

                                                            

 

Kirja on upea kaunokirjallinen matka- ja tietokirja. Sen seurassa viihtyy yhteiskunnallista onnea etsimässä. Nautiskelin kirjasta luku kerrallaan ja tein nojatuolimatkan kohteena olevaan maahan. Katsoin valtioiden paikat kartalta, luin valtioiden tietoiskut vanhasta kirjasarjasta Maailma Nyt. Olin ostanut sen yläkouluikäisiä lapsiani varten 30 vuotta sitten. Matkatessa maailmalla Aittokosken mukana kasvoi tietoisuuteni taloudesta, luonnosta, ihmisistä ja millasia päätöksiä pitää tehdä (ja mieluiten  ruohonjuuritasolla), jotta matkamme hyvässä yhteiskunnassa jatkuu..

Muutama mieleen jäänyt kohokohta jokaisesta maasta:

Johdannossa Heikki Aittokoski matkustaa Lontooseen ja esittelee Thomas Mooren kirjoittaman Utopian vuodelta 1516. Utopia on kaukainen saari, jonka yhteiskunnallinen järjestelmä pyrkii ennen kaikkea siihen, että kansalaiset voisivat mahdollisemman paljon olla vapaana ruumiillisesta työstä ja omistaa aikaansa vapaaseen hengenviljelyyn niin paljon kuin valtion välttämättömät tarpeet antavat myöten. Tämä on heidän mielestään elämän onni. Utopiassa on ankara kuri, mutta työviikko on vain kuusituntinen. Onko mielikuva utopiasta määrännyt meidän elämäämme jo liikaa? Vapaa-aikaa arvostetaan ja halutaan. Valtion välttämättömät tarpeet ovat laajentuneet niin, että pieninkin epäkohta pyitään korjaamaan. Myös suomalaisiin vaikuttaneet ajatukset esitellään. Uskonpuhdistaja Olaus Petri kirjoitti ”Se mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan. Kyettävien ihmisten velvollisuus on puuttua ikävien asioiden kulkuun. Jos et pysty saamaan jotakin asiaa hyväksi, niin sinun on koitettava vaikuttaa niin että se on mahdollisemman vähän väärin.”

Köyhä Bhutan sijaitsee Himalajan juurella. Siellä bruttokansanonni on tärkeämpi kuin bruttokansantuote. Bhutan myy vesivoimaa Intialle ja sen talous kasvaa 7 prosenttia vuodessa, sen äärimmäinen köyhyys kukistui lähes kokonaan 2010 –luvulla. Ilmainen vesivoima on oiva tulolähde! Bhutanilaiset arvostavat ja kunnioittavat luontoa ja toimivat niin, että se säilyy tuleville sukupolville.  Jo vuonna 1629 on kirjattu lakiin: Jos hallitus ei kykene luomaan kansalleen onnellisuutta, niin hallituksella ei ole oikeutta olemassaoloon. Bruttokansanonnen 4 peruspilaria ovat kestävä ja tasa-arvoinen sosioekonominen kehitys, ympäristönsuojelu, kulttuurin säilyttäminen ja hyvä hallinto. Onnellisuutta mitataan yhdeksältä osa-alueelta, jotka ovat henkinen hyvinvointi, terveys, ajankäyttö, koulutus, kulttuurin moniarvoisuus, hyvä hallinto, yhteisöllisyys, luonnon monimuotoisuus ja elintaso. Osa-alueet jakautuvat 33 tarkempaan indikaattoriin ja lomakkeen täyttäminen vie 9 tuntia!

Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistukseen kirjattiin Elämän, vapauden ja onnellisuuden tavoittelu vuonna 1776. Siinä riittää tavoittelemista edelleen, niin suuret ovat erot eri yhteiskuntaluokkien välillä! Aittokoski avaa markkinataloutta ymmärrettävästi yli 40 sivun verran. Onko onnellisuuden tavoittelusta tullut niin vaativaa, että se aiheuttaa onnettomuuden tunnetta?

Kolmas luku vie Costa Ricaan – rikkaalle rannikolle. Siellä ei ole ollut armeijaa 70 vuoteen. Rajariidat Nigaraquen kanssa ratkaistiin kansainvälisessä oikeudessa. Terveydenhuoltoon on panostettu, lapsikuolleisuus saatu alas neuvolatoiminnalla ja malariaan ei kuole enää yksikään. Vielä vuonna 1950 kuoli 2000. Demokratia toimii, ei ole korruptiosta eikä rahaa käytetä ”väkivaltakoneiston rasvaamiseen”. Eräs epäkohta on vielä. Costa Ricassa on paljon perheväkivaltaa. Tässä luvussa on costaricalaisten mietelause: Onnellinen se, joka oppii tuntemaan asioiden syyt. Jos lauseen liittää väkivaltaan, niin sillä voi selittää käytöstään. Surullista!

Luettuani Botswanasta katson timantteja uudella tavalla. Enkä halua ostaa yhtäkään. Maa on Afrikan ihme, koska korruptiota on vähän ja osa timanttituotoista menee kansan hyväksi. Yhteisistä asioista päättävät heimoneuvostot.

Maailman onnellisimmassa maassa Aittokoski matkustaa Pirkkalaan, joka on hoitanut asiansa hyvin ja jossa on tyytyväisiä asukkaita. Neuvolat, terveydenhoito, päiväkodit ja peruskoulu toimivat hyvin. Siellä selviää, että onnellisuus ei ole synonyymi paratiisille. Onnellisen yhteiskunnan kannalta tärkeitä ovat kirjoitetut ja kirjoittamattomat säännöt, jotka ohjaavat ihmisten toimintaa.

Tanska kilpailee onnellisuustuloksissa Suomen kanssa voitosta. He osaavat olla ylpeitä itsestään - siitä mitä on.  Se tulee tanskalaisten rennosta itsevarmuudesta ja sosiaalisista taidoista. Aittokoski esittelee Suomesta Pirkkalan, joka on menestynyt kuntavertailuissa.

Kirjan jälkisanojen mukaan kaikki kiertää talouteen. Rahalla saa asioita, jotka vähentävät onnettomuuden syitä. Yhteiskunnan tasolla rahalla saa heikommille hyvinvointia ja vapautta huolista. Ihmisellä on kyky hyvää, vaikka ahneus ja itsekkyys voivat saada huomaamatta vallan. Vallan on oltava hajautettuna, jotta hillitään häikäilemättömyyttä. Thomas Moren sanoin: ”Kaikki ei voi olla hyvin paitsi mikäli kaikki ihmiset ovat hyviä, ja näin ei uskoakseni tule olemaan laita vielä erinäisiin vuosiin.”

Ristiinassa 20.9.2021

Helena Kauppinen

HUIPPUTULOISET Suomen rikkain promille Anu Kantola & Hanna Kuusela Vastapaino 2019

 

Valitsimme kirjan, koska se sai paljon julkisuutta ilmestyttyään. Itse kuulin kirjaa käsiteltävän Yle Radio 1:n Kultakuumeessa.

Kirja perustuu verotietojen avulla haettuun viiteentuhanteen vv.2007-2016 eniten ansaitsevaa suomalaista, joista haastateltiin 90. Haastatellut jaettiin kolmeen ryhmään: perijät, ammattijohtajat ja yrittäjät. Kiintoisinta kirjassa  olikin juuri haastatteluosuudet.

Perijöiden osuudessa korostui velvollisuudentunnon, jatkuvuuden,  vastuun, ylisukupolvisuuden, omistajuuden ja ylpeyden teemat.”Meillä on suvussa sellainen periaate, että meidän pitäisi antaa yhtiö seuraavalle sukupolvelle paremmassa kunnossa kuin millaisena me se saatiin meidän vanhemmilta”.

Ammattijohtajilla on suurten tulojen lisäksi myös suuri yhteiskunnallinen painoarvo, he ovat tärkeä osa yhteiskunnan, talouden ja politiikan päättäviä eliittejä. Haastattelussa tulee voimakkaasti esille työn arvostus…”kyllä mun työviikot varmaan oli yli 70 –tuntisia”… ”Mulla oli aikakausia, jolloin esimerkiksi vuoteen en pitänyt lomaa ollenkaan.”

Yrittäjistä on tullut aikakautemme sankareita, ihailun ja arvostuksen kohteita. Menestyneen yrittäjyyden ihannointi ylittää nykyään poliittiset rajatkin. Yrittäjät kuvaavat sangen värikkäästi elämäänsä, esim. näin: ”Mä olen vähän sellainen Kustaa II Adolfin hevonen Lyzenissä, joka oli niin innokas, että laukkasi vihollisjoukkoihin ja kuningas kuoli” (Lukupiirissä olemme lukeneet Mirka Lappalaisen ”Pohjolan Leijona”). Myös Timo Ahopellon kirja ”Sand hill road” luettiin lukupiirissämme  ja se  valotti hienosti  erityisesti start-up –yrittäjän tuskantäyteistä taivalta Suomen rikkaimpaan promilleen.

Mielestäni kirjan kirjoittajien omat näkemykset Suomen rikkaimpaan promilleen tulivat jokseenkin selvästi esille. Kirja alkoi ja päättyi lainaukseen Kalevalan Sammosta. Kalevalassa sitkeä tunne siitä, että omalla ryhmällä on yksinoikeus Sampoon ja sen tuomaan vaurauteen johti lopulta koko Sammon tuhoutumiseen.

Niin tai näin, kirja oli mielenkiintoinen luettava eikä nostanut mitenkään kateuden tuntoja pintaan, paremminkin ihailun – työn arvostus tuli esille jokaisen ryhmän haastattelussa erittäin vahvasti. Jos kaikki suomalaiset ajattelisivat samoin, Sampo takoisi kaikille parempaa elämää tasaisesti.

Ristiinassa 28.6.2021

Aija Rasimus

Vihma, Hartikainen, Ikäheimo, Seuri; Totuuden jälkeen. Miten media selviää algoritmien ja paskapuheen aikana. Teos 2018. 295 sivua.

Totuuden jälkeen on erinomaisesta luettavaa. Tosin kirja kansi on tylsänäköinen ja takakannen tekstissä niin monta sivistyssanaa ja laajaa käsitettä, että en olisi valinnut sitä luettavaksi kirjastosta. 

Onneksi on Mikkelissä Yhteiskunnallinen lukupiiri, jossa valitaan luettavaksi kirjoja yli oman mukavuusalueen.

Tämä teoksen lukeminen auttoi ymmärtämään yhteiskunnallista kehitystä Suomessa, Yhdysvalloissa ja Englannissa. Myös kriittisyys mediaan ja omaan ymmärrykseen lisääntyi. Teksti on onneksi helppoa; kirjan lukijan ei tarvitse olla asiantuntija.

Internetin piti tuoda koko maailman tieto jokaiselle, vaan toisin kävi. Totuudenjälkeisellä ajalla viitataan siihen, että tunteet ja suoranaiset valheet ovat syrjäyttäneet faktat julkisessa keskustelussa. Kun perinteinen media ei ole selvittänyt tarkkaan lähdetietoja, niin se mennyt mukaan tunteiluun ja lukijoiden kalasteluun.

Ongelma on algoritmeissa, joita teknologia tuottaa saamastaan tiedosta. Verkosta löytyvä tieto ei liiku vapaasti. Algoritmit muokkaavat jokaiselle personoidun paketin. Ihmiset eivät enää törmää sisältöihin ja näkökulmiin, joita he eivät ole itse valinneet.

Algoritmit eivät myöskään ole neutraaleja laskutoimituksia, vaan tietyn tahon tietyillä oletuksilla koodaamia. Toki perinteinen media voi olla yhtä lailla puolueellinen ja tiettyyn näkökulmaan rajoittuva, mutta algoritmien ongelma on kuitenkin niiden näkymättömyys, meidän on vaikea edes hahmoittaa sellaisen tiedon olemassaoloa, jota algoritmit eivät näytä meille.

Silmäni avautuivat, kun kirjassa selvitetään esimerkein miten Helsingin Sanomat, Yle ja Maaseudun Tulevaisuus ovat menneet mukaan valheisiin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Räjähtelevät lepakot –tapaus avaa hyvin mitä poliittista hyötyä faktoja vääristelemällä voidaan saavuttaa. Tapaus toi esille myös tasapuolisuusharhan. Siinä annetaan yhtä suuri sananvalta valheelle kuin asiaan pitkään tutkineille asiantuntijoille. Esiin tulleet tapaukset ovat olleet tarpeellinen opetus lehdille ja Ylelle. Tieto pitää tarkistaa!

Ihmisellä on taipumus uskoa tietoa ja näkemyksiä, jotka vahvistavat jo olemassa olevia näkemyksiä. Tämä piirre korostuu erityisesti netissä, koska sieltä on helppo löytää ihan mitä hyvänsä näkemystä puoltavaa informaatiota, varsinkin kun algoritmit tyrkyttävät meille samantapaista sisältöä, jota olemme jo ennestään lukeneet.

Maltilliset viestit eivät saa samanlaista huomiota kuin aggressiiviset, kannassaan jyrkät viestit. Syntyy masentava kierre, jossa maltilliset keskustelijat vetäytyvät kokonaan pois ja julkinen keskustelu sen kuin jyrkkenee. Tämä todellisuus siirtyy myös verkon ulkopuolelle, missä poliitikolta ei enää odoteta totuudellisuutta vaan oman ryhmän jäsenyyttä, tunneyhteyttä ja vihan kanavointia.

Lukupiirissä huomattiin, että kirjoittajat ovat meitä lukupiiriläisiä puolta nuorempia. Ehkä nuoruus on vahvistanut heissä pelkoa, miten käy liberaalin demokratian, jos sitä kannattelemassa ei ole enää tervettä informaatioympäristöä. Lukupiiriläiset ovat jo kohdanneet monenlaista propagandaa kotimaassa ja maailmalla, ja olemme oppineet olemaan kriittisiä kirjoitetulle ja puhutulle ja kuville. Mutta vetäydymmekö varovaisina pois keskusteluista, kuten Totuuden jälkeisen ajan kirjoittajat varottavat. On siis aika ottaa totuudenjälkeisyys tosissaan, ja siksi valitsimme seuraavaksi luettavaksi Juha Kuisman Keskustalaisuudesta. Samalla pohditaan omia viiteryhmiä: Mistä omat arvot ja mielipiteet tulevat? Miten ne vaikuttavat ajatteluun, tunteisiin ja toimintaan?

Ristiinassa 4.11.2019

Helena Kauppinen