Marraskuun lukupiiri

Keltikangas-Järvinen Liisa: Pienen

lapsen sosiaalisuus, WSOY 2012,

sivuja 224

On eri asia, pyritäänkö lapsi kasvattamaan ryhmän jäseneksi vai kasvatetaanko hänet ryhmässä. Ensin mainittu on päämäärä, joka ei edellytä pieneltä lapselta kasvamista ryhmässä, toiseksi mainittu on prosessi, joka ei välttämättä johda asetettuun päämäärään eli kykyyn toimia rakentavasti.

Keltikangas–Järvinen avaa mielenkiintoisesti ja ymmärrettävästi tuota prosessia. Kirja on tarkoitettu pienten lasten vanhemmille ja lasten parissa työskenteleville, mutta kirja sopii erinomaisesti myös mummoille ja ukeille palauttamaan mieleen varhaislapsuutta. Jo puolitoistavuotiaalla voi olla 2-3- vahvaa kiintymissuhdetta, mutta yksi niistä ensisijainen kiintymyssuhde, johon lapsi kohdistaa erityisiä odotuksia.

Lapsen kaikenpuolinen kehitys on kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana nopeampaa kuin koskaan muulloin. Kehitys on kuitenkin sillä tavalla kokonaisvaltaista ja eriytymätöntä, että kognitiivista, emotionaalista ja sosiaalista kehitystä ei voi irrottaa toisistaan, vaan ne liittyvät kiinteästi toisiinsa ja pohjaavat kaikki kiintymissuhteen turvallisuuteen.

Tunteiden säätely tarkoittaa aluksi sitä että hoitaja auttaa lasta tämän tunteissa. Hän seuraa lapsen mielialoja, ja suuntaa toimintansa niiden mukaan. Hän herättää lapsessa myönteisiä tunteita ja auttaa lapsen negatiivisten tunteiden yli. Näistä kokemuksista lapselle kehittyy kyky itse säädellä tunteitaan.

Viihdyin kirjan parissa, ja se muutti käsitykseni pienen lapsen päivähoidosta. Pienryhmä on paras alle kolmivuotiaalle. Tutkimuksen tuoma tulos on että iso ryhmä vääränä ikäkautena haittaa sosiaalisten taitojen kehitystä. Tutkimuksen tuloksen pitää vaikuttaa poliittisiin päätöksiin ja yhteiskunnan rakenteisiin. Sitä ei voi sivuuttaa päätettäessä perhepolitiikasta.

Lukupiirissä keskusteltiin vilkkaasti kasvatuksesta ja sen merkityksestä. Kaksi käytäntöä nostettiin esille tärkeänä ja tarpeellisena. Alle 3-vuotiaan perhe pitää saada kodinhoitotukea, jos he niin valitsevat. Ryhmäperhepäivähoito on elvytettävä päiväkotien rinnalle.

Helena Kauppinen 1.12.2017

Syyskuun lukupiiri

Jörn Donner: SuomiFinland, suomentanut Kari Koski, Otava, 111 sivua

Tämä pieni kertomus on epäreilu essee. Minä kutsun sitä paskilliksi. Se synonyymeja ovat pilkkakirjoitus, herjakirjoitus, pamfletti. Teksti on epätavallisen, miltei perverssin itsekeskeinen. Näin alkaa Jörn Donnerin tykitys 100 -vuotiaasta Suomesta, Mannerheimista, Kekkosesta, nykyisestä hallituksesta, maasta kartoitus politiikasta, vanhenemisesta, sairaanhoidon alueellisesta eriarvoistumisesta...  Kertomukset risteilevät lyhyesti eri aiheissa. Välillä täytyi hengähtää, laittaa kirja pois ja pohdiskella Jörkän ajatuksia.

Toistuvasti Donner myös kritisoi kirjassa itseään, toimiaan ja kirjoituksiaan. Se raikastaa. Ohuen kirjan teksti on loistavaa ja mielipiteet välillä yllättäviä. Onko hän tosissaan vai onko se hänen huumoriaan. Donner kertoo haluavansa yritystuista luopumista, vuosittaisen 40 000 maahanmuuttajan kiintiön perustamista, maanviljelijöille maksettavaa vuosikorvausta, jotta hinnoittelu vapautuisi, vanhustenhoidon ja lastenhoidon palauttamista yhteiskunnalle, kansanedustajien määrän puolittamista ja diktatuureihin suuntautuvan aseviennin lakkauttamista.

Lukupiiriläisten kommentteja:

Sakari kiteytti: - Porvarillinen Taanila.

Tarjaa ihastuttivat viimeiset sanat: ”Loppu tiedetään, mutta mitä sillä välin? On verra. Loppu on hiljaisuutta.”

Aija löysi paljon ärsyttävää.

Martti: - Ihminen on arvokas, vaikkei työtä tee.

Raili: - Kokeneen vanhan miehen ironiaa.

Donnerin sanoin Kirjoitan siis olen olemassa.

15.10.2017 Helena Kauppinen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Elokuun lukupiiri

Steven Lee Mayers: UUSI TSAARI, Vladimir Putin ja hänen Venäjänsä.

Bazar 2016, 751 s.

Uusi tsaari oli monivivahteinen lukukokemus. The New York Times –lehden Moskovan kirjeenvaihtaja on kirjoittanut laajan ( siis 751 sivun) henkilökuvan itäisen naapurimme valtiaasta.

Kiinnostavinta, ja vähemmän tunnettua oli kuvaus Vladimir Putinin lapsuudesta. Kirja alkaakin Putinin isoisästä, jonka kerrottiin laittaneen ruokaa itse Stalinille. Vladimirin isä taisteli toisessa maailmansodassa, hänen äitinsä näki nälkää piiritetyssä Leningradissa, kaksi veljeä kuolivat nuorina.  Putinin lapsuus oli köyhä, jo pienenä hän haaveili agentin ammatista, joka sittemmin toteutuikin.

Mayers käy läpi lapsuuden ja nuoruuden, vuodet KGB:ssä Itä-Saksassa, ajan Pietarin pormestari Anatoli Sobtsakin avustajana, muuton Moskovaan ja lopulta nousun pääministeriksi ja presidentiksi.

Putinin perhettä käsitellään kirjassa erittäin niukasti, myöskin hänen avioeronsa sivuutetaan lyhyesti.

Kirjasta ilmenee, että julkisesti Putin ei osoittanut suurta kunnianhimoa, vaan vallan portaita nousu kävi kuin itsestään. Väsyneen Boris Jeltsinin lähipiiri etsi seuraajaa ja vuonna 1999 oli Putinin vuoro nousta pääministeriksi. Vuosituhannen alussa Putin oli valtaan noustuaan  merkittävä talouden ja yhteiskunnan uudistaja, mutta  kirja kertoo myös, kuinka hänestä tuli maailman pettymykseksi valtaansa lujittava ja kaikkia yhteiskunnan instituutioita ohjaava ja vastustajiansa nujertava, laskelmoiva, kylmä yksinvaltias.

Odotin, että kirjassa olisi ollut tilaa tai tietoa Putinin ajasta Suomessa, mutta pienintäkään viitettä ei tästä ollut kirjassa. Ehkä kirjan kirjoittaja ei  pitänyt asiaa kyllin kiinnostavana. Varmasti  Putinista – Venäjän Uudesta Tsaarista, joku kirjoittaa elämänkertaa uudelleen. Toivottavasti Suomen ajasta saamme lukea joskus myöhemmin.

Lukukokemuksena kirjan alkuosa oli erityisen kiinnostava, jopa jännittäväkin. Loppuosa kirjasta oli lähihistoriaa ja siten hyvin vielä muistissa. Kaiken kaikkiaan Putin jäi henkilönä arvoitukseksi,  kirjan 751 sivusta huolimatta.

Aija Rasimus

Kesäkuun lukupiiri: Suomen historia

Petri Tamminen

Lukupiirin kesäkirjana oli Petri Tammisen SUOMEN HISTORIA. Kirja oli mukava sateisen kesän lukuhetki. Siinä käytiin läpi Suomen historian sata vuotta välähdyksinä, jopa vain kolmen rivin mittaisina pieninä, naulan kantaan osuvina tarinoina.  Takakannessa on hauskasti esitelty kirjaa: ” Itsenäisen Suomen sataan vuoteen mahtuu pimeä kana, vapautunut keskikalja ja Armi Kuusela. Välillä tehdään peltotöitä venäläisen vangin kanssa, porataan hampaita ja luetaan Tuntematonta sotilasta. Kekkonen ehtii nousta valtaan, hallita ja kuolla, ja saada siinä välissä kudotun sinivalkoisen pipon.”   Kirja herätti vilkasta keskustelua, hämmästelyäkin siitä, voiko historiaa näinkin kirjoittaa.  Kyllä voi.  Kirjan luin kaksi kertaa ja voin palata siihen vielä myöhemmikin.

Aija Rasimus

Heinäkuun lukupiiri: Piikojen valtakunta. Nainen, työ ja perhe 1600-1700-luvuilla

Tiina Miettinen. Atena-kustannus 2015.

Keskustan lukupiirin kesälukemiseksi valittiin Piikojen valtakunta, joka osoittautui kiinnostavaksi, helpoksi lomalukemiseksi. Lukupiiriläisillä oli ennakkoon mielikuva, että piikojen elämä oli kurjaa raadantaa ja usein he joutuivat vielä isäntien ikävän mielenkiinnon kohteiksi. Näin ei kuitenkaan ollut, ehkä tuo käsitys tuli osittain vanhoista kotimaisista melodramaattisista elokuvista.

Vaikka kirkko ja valtiovalta tuomitsivatkin esiaviolliset suhteet, aviottomat lapset sekä eri säätyisten keskenään avioitumisen, nämä olivat kuitenkin niin tavallisen kansan kuin aatelistenkin elämään kuuluvia asioita 1600-1700 –lukujen Suomessa. Tosin tavallisen kansan elämä erosi valtavasti tuolloin ylempien piirien elämästä. Rahvaan lasten oli lähdettävä piioiksi ja rengeiksi tienaamaan, eikä perheen perustaminen ollut ajankohtaista aivan nuorena. Tuolloin piika saattoi rakentaa itsellisen elämän ja edetä urallaan vaikkapa emännöitsijäksi. Tavallista oli, että avioliitot solmittiin vasta kolmikymppisinä, siis aivan kuin nykyäänkin, kun taloudelliset edellytykset perheen perustamiseen on saavutettu. Ei ollut myöskään tavatonta, että aviopareista juuri nainen oli 1600-1700 luvulla se vanhempi: naiset piikoivat pidempään ja nuoremmat miehet saattoivat naida jopa itseään kymmenen vuotta vanhemman, vielä fertiilissä iässä olevan naisen. Myöskin nykyaikana niin tavalliset uusperheet olivat tavallisia myös 1600-1700 luvulla.

Lukupiirin keskustelussa todettiin, että piikojen valtakunta oli vielä tavanomaista aina 1950 –luvulle saakka. Tuolloin teollisten työpaikkojen lisääntyminen vaikutti siihen, että naistenkin oli helppo työllistyä muutoinkin kuin lähtemällä piiaksi. Myös maatalouden koneellistuminen aiheutti sen, että työvoiman tarve maaseudulla väheni rajusti ja piikojen ja renkien oli hankittava toimeentulo muualta. Kirjassa hauskasti mainittiin, että 1600-luvulla sukunimet eivät vielä olleet yleisiä ja piioista useat olivatkin Savolaisia nimeltään, olivat näet tulleet eteläiseen ja läntiseen Suomeen Savosta.

Miettisen väitöskirjatyöstä kimmokkeensa saanut ”Piikojen valtakunta” oli mukaansa tempaava tietokirja, joka todentaa romaanien antamaa mielikuvaa sekä historiankirjoituksessa vähemmälle huomiolle jäänyttä kansan- ja väestönosaa.

Aija Rasimus

Toukokuun lukupiiri: Sosiaalidemokraattien tie talouden ohjailusta markkinareaktioiden ennakointiin. Työllisyys sosiaalidemokraattien politiikassa Suomessa 1975-1998.

Sami Outinen. Into 2015.

Väitöskirjan lukeminen oli pysähtyä alkuteksteihin. Se, mitä sosiaalidemokraatit puhuivat kokouksissaan, ei kiinnostanut. Välillä oli myös pitkiä lauseita, joita oli vaikea ymmärtää. Päätökset kiinnostavat enemmän.

Kirjan johtopäätökset, tiivistelmä ja taulukot luin tarkemmin. Sosiaalidemokraattien Bad Sillanpään linjaus vuodelta 1977 vakiintui 1980-luvulla uudeksi strategiaksi. ”Sosiaalidemokraatit alkoivat 1990 -luvulla suosia kylmän sodan siivittämänä markkinakilpailua, työttömien aktivointia, työmarkkinajoustoja, yksityistämistä ja julkisten menojen leikkaamista.” Ote kertoo, että nykyisen hallituksen arvostelu on puoluepoliittista sanailua.

Kirjan nimi Sosiaalidemokraattien tie talouden ohjailusta markkinareaktioiden ennakointiin ei kuvaa kirjan sisältöä niin hyvin kuin jatko-otsikko Työllisyys sosiaalidemokraattien politiikassa 1975-1998.

Lukupiirissä muisteltiin sosiaalidemokraattien yrityksiä vaikuttaa perhepolitiikkaan. Erityisesti vuosien 1987-91 tapahtumat puhututtivat, ja silloin vallassa olleiden toimia arvioitiin.

Puhuttiin myös työstä ja sen merkityksestä. Miksi osa-aikatyötä ei arvosteta? Moni humaanisia arvoja kannattava tekisi lyhyttä työviikkoa ja kuluttaisi vähemmän, jotta pärjäisi pienellä palkalla.

Työpaikka-sanaa ei pidä enää käyttää vaan puhua työstä. Kun tavoitteena ovat työn tulokset eikä työpaikalla olo, niin työtekijällä pitää olla oikeus valita työn tekemispaikka ja -aika. Jos työn odottelu rajoittaa vapaa-ajan viettämistä, niin siitä tulisi saada korvaus. Tällöin työntekijä kantaa vastuuta yrityksen riskeistä ja hänen tulee saada siitä korvaus.

Ja paikalliseen sopimiseen tarvitaan esimerkkejä, jotta kaikkia ei tarvitse keksiä itse.

23.5.2016 Helena Kauppinen

Toukokuun lukupiiri: Sosiaalidemokraattien tie talouden ohjailusta markkinareaktioiden ennakointiin

Sami Outinen: Sosiaalidemokraattien tie talouden ohjailusta markkinareaktioiden ennakointiin. Työllisyys sosiaalidemokraattien politiikassa Suomessa 1975-1998. Into 2015

 

1970-luvun puolivälissä talouskasvu hiipui ja työttömyys kään
tyi nousuun. Mihin suuntaan sosiaalidemokraatit alkoivat ohjata Suomea – ja etenkin työllisyyttä?

SDP:n uusi taktiikka kiteytyi vuonna 1977. Niin sanotussa ”Bad Sillanpää” -kokouksessa korostettiin yksityistä yritystoimintaa ja verotuksen hillintää. 1980-luvulla strategiaksi vakiintuivat markkinavetoiset ratkaisut, hallittuun rakennemuutokseen pyrkiminen, talouden ohjailun lieventäminen ja rahoitusmarkkinoiden vapauttaminen. 1990-luvulla avainkäsitykseksi nousi markkinareaktioiden ennakointi.

Sami Outisen tutkimus perustuu uusimpiin arkistolähteisiin ja tarkastelee sosiaalidemokraattien suhdetta sosialismiin, kapitalismiin, markkinoihin ja uusliberalismiin vuosina 1975–1998. Keskiössä ovat etenkin kamppailut Kalevi Sorsan, Pertti Paasion, Ulf Sundqvistin ja Paavo Lipposen johtamien sosiaalidemokraattien suunnasta. Tutkimus taustoittaa finanssikriisin, työttömyyden, pätkätöiden, elvytyspolitiikan, EU:n talous- ja rahapolitiikan, nuorisotakuun, osallistavan sosiaaliturvan, globalisaation ja sosiaalidemokraattien kansainvälisen yhteistyön juuria.

Tiivistelmä:
Valtiotieteiden maisteri Sami Outisen poliittisen historian alaan kuuluva väitöskirjatutkimus käsittelee SDP:n ja SAK:n sosiaalidemokraattien työllisyyttä koskenutta politiikkaa Suomessa vuosina 1975-1998. Tutkimuskohteena on talous-, työllisyys-, työmarkkina-, valtionyhtiö-, integraatio-, globalisaatio- ja työttömyysturvapoliittinen päätöksenteko. Tutkimus luotaa sosiaalidemokraattien suhdetta sosialismiin, kapitalismiin, markkinoihin ja uusliberalismiin. Kamppailut Kalevi Sorsan, Pertti Paasion, Ulf Sundqvistin ja Paavo Lipposen johtamien sosiaalidemokraattien suunnasta kuuluvat väitöskirjan keskeisimpiin aiheisiin. Tutkimus esittelee finanssikriisin, työttömyyden, pätkätöiden, elvytyksen, valtionyhtiöpolitiikan, EU:n, nuorisotakuun, osallistuvan sosiaaliturvan, globalisaation ja sosiaalidemokraattien kansainvälisen yhteistyön taustat. Väitöskirja osoittaa, että sosialistisen suunnitelmatalouden näköaloihin sitoutuneet sosiaalidemokraatit alkoivat 1970-luvun puolivälissä etsiä lääkkeitä täystyöllisyyden ylläpitämiseksi yksityisen yritystoiminnan elvyttämisestä ja veroasteen nousun pysäyttämisestä. SDP:n puheenjohtajan Kalevi Sorsan lyhyen aikavälin talouspoliittiseksi taktiikaksi nousevan keskiluokan kannatuksen takaamiseksi tarkoittama Bad Sillanpään linjaus vuodelta 1977 vakiintui 1980-luvulla uudeksi sosiaalidemokraattiseksi strategiaksi. Se merkitsi SDP:n pyrkimistä hallittuun rakennemuutokseen astumalla markkinavetoiselle tielle ennen kuin eurooppalaiset sisarpuolueet kääntyivät kolmannelle tielle Ruotsissa 1980-luvun alussa sekä Britanniassa ja Saksassa 1990-luvun lopulla. 1970-luvun loppuvuosina SDP:n tukemana toteutettu talouden ohjailun lieventäminen kulminoitui 1980-luvulla rahoitusmarkkinoiden vapauttamiseen. Markkinareaktioiden ennakoiminen nousi sosiaalidemokraattisen yhteiskuntapolitiikan avaimeksi 1990-luvulla laman, Euroopan integraation, työmarkkinoiden pirstaloitumisen ja kilpailuvaltioajatuksen vahvistumisen myötä. 1990-luvulla sosiaalidemokraatit alkoivat suosia kylmän sodan loppumisen siivittämänä markkinakilpailua, työttömien aktivointia, työmarkkinajoustoja, yksityistämistä ja julkisten menojen leikkaamista. Sosiaalidemokraattien yhteiskuntapolitiikan lähtökohtana vuosina 1975 - 1998 säilyi työnteon ensisijaisuus, vaikka he eivät kyenneet takaamaan täystyöllisyyttä. Tämä edisti työttömien köyhtymistä ja syrjäytymistä.

Samankaltaisia artikkeleita netissä:
Mahdollisuuksien aika - työläisnaiset ja yhteiskunnan muutos 1910-30-luvun Suomessa 30.04.2010
Kommunistit ja hallitusyhteistyö sosiaalidemokraattien kanssa vuosina 1963-1966 08.09.2009
Sinipunainen vastaisku - kuinka SDP vuonna 1987 halusi oppositioon ja päätyi hallitukseen 08.09.2009
Me kokoomuslaiset ja sosialidemokraatit. 19.12.2014 Sosiaalidemokraattien suhtautuminen kirkkoon ja uskontoon vuosina 1946-1952