Helmikuun lukupiiri: Yritä perässä – nainen miljoonabisneksessä

Merja Rehn

Yritä perässä – nainen miljoonabisneksessä.

Merja Rehnin Yritä perässä – nainen miljoonabisneksessä on juhlallinen kuvateos, joka kertoo sitkeästä, päämäärätietoisesta yrittämisestä. Luin hiljaisena kaikki yhdeksän henkilöhistoriaa kunnioittaen näitä päteviä, lahjakkaita ja rohkeita naisia. Lukemista oli sulateltava pitämällä välillä ajattelutaukoja. Kirjassa esittäytyvät Maija Itkonen PowerKiss Oy, Leena Jurvakainen Sirkus Finlandia, Marjo Kaipainen HR House Group, Päivikki Palosaari Hullu Poro Oy, Miia Porkkala Rukakeskus Oy ja Pyhätunturi Oy, Kati Rauhaniemi Dot Design Oy, Paola ja Pirjo Suhonen Ivana Helsinki ja Satu Wrede Metroauto Group.

 

Kirja on Ekrive Oy:n ensimmäinen kustannustyö. Yrityksen toiminnanjohtajana toimii tietokirjailija ja kolumnisti Merja Rehn. Yritys tuottaa lehtiartikkeleita ja kolumneja sekä kirjoittaa, kustantaa ja myy kirjoja. Lisäksi yritys tarjoaa asiantuntija- ja ohjelmapalveluita. Siis monipuolista mediatoimintaa. Yrityksen nimi Ekrive löytyy Haitin kreolinkielen sanakirjasta ja se tarkoittaa kirjailijaa. Merja Rehn on kirjailija, jonka selkeäsanaisessa tekstissä on valoa, huumoria ja uusia näkökulmia. Mikä mahtaa olla hänen seuraavan kirjansa aihe? Mitä hän ravistelee seuraavaksi?

Kirjan valokuvia ja kuvaryhmiä katselee aina uudestaan. Kiitos siitä kuuluu Anu Törmälle. Hän on suunnitellut ulkoasun. Valokuvat on ottanut Ilkka Ärrälä. Molemmat toimivat Törmä-Ärrälä OY:ssä. Paperikin on vahvempaa kuin tavallisissa kirjoissa. Teksti on isoa ja helppolukuista, ja se on jaettu sivulle kahteen kappaleeseen. Se helpottaa lukemista. Muutamalla sivulla teksti on runollisen kauniisti vinoa.

Merja Rehnin kirjoittaa Kun on tahtoa menestyä, kaikki muu on pelkkää järjestelyä. Voimakastahtoinen ihminen työskentelee kärsivällisesti ja pitkäjänteisesti päämääränsä saavuttamiseksi, ja ympäristön tuki antaa lisävoimaa tahtotoimintaan. Kirjan luettuani yhä enemmän kunnioitan ja tuen läheisiäni, jotka ovat yrittäjiä!

Helena Kauppinen

Helmikuun lukupiiri: Elosta ja maailmasta

Antti Tuuri

Elosta ja maailmasta. Esko Ahon tie Peltolan tuvasta suuriin saleihin.

Antti Tuuri kirjoittaa Esko Ahosta lämpimästi ja sujuvasti, ja kirjan lukee nopeasti. Kirja kertoo tapahtumat Ahon syntymästä vuonna 1954 vuoteen 1999. Mielenkiintoisena lisänä on tapahtumia ja yhteiskunnallisia muutoksia Suomessa ja maailmalla. Kun luin niistä, pysähdyin toistuvasti muistelemaan missä itse olin ja mitä tein silloin? 

Kirjassa 1990 –luvun alku on tykitystä. Veret seisauttavan vaalivoiton jälkeen 1991 tapahtumat vyöryvät kiihtyvää vauhtia eteenpäin. Suomessa on lama, josta ei päästä vanhoilla keinoilla nousuun. Devalvoidaanko vai ei?  Miten selvitään pankkikriisistä? Kauppasuhteet Neuvostoliiton kanssa muuttuvat vapaammiksi, mutta sitten tulee vallankumous ja Eestin itsenäistyminen ja yhteistyö Venäjän sekä Baltian maiden kanssa on luotava uudelleen. Ja miten saadaan suomalaiset Euroopan unionin kannattajiksi? Näihin kysymyksiin Ahon hallituksen oli etsittävä vastauksia nopeasti. Politiikassakin Esko Aho on pohjalainen, joka sanoo mitä tarkoittaa ja tekee mitä sanoo.

Pääministerikauden jälkeen, oppositiossa ollessaan Esko Aho otti käyttöön käsitteet yhteiskuntasopimus ja työreformi. Viimeksi mainittua on jo toteutettu veroalennuksilla ja alentamalla työnantajamaksuja. Nyt 20 vuotta myöhemmin kokoomusjohtoinen hallitus puuhaa laajaa yhteiskuntasopimusta, jossa työmarkkinat joustaisivat, jotta Suomen talous saataisiin nousuun. Voidaanko  vihdoin sopia kaikkien järkeviksi tunnustamia asioita? 

Kirjan takakannessa kerrotaan, että tekstissä on terävää kritiikkiä. Tämä kritiikki kohdistuu kuitenkin enemmän puoluetovereihin ja ammattiyhdistysaktiiveihin kuin Esko Ahoon. Kirjoittaessaan kirjaa Tuurilla on ollut käytössään lehtileikkeitä, Ahon kirjoittamat Tulevaisuus on tehtävä ja Pääministeri sekä Risto Uimosen julkaisema Nuori pääministeri. Monet ystävät, sukulaiset ja työtoverit ovat kertoneet muistojaan, mutta Tuuri ei kerro tarkemmin heistä eikä lehtitietolähteistään. Se on harmi. Kirjan lukujen otsikot täydentävät kuvausta elontiestä, joka kasvattaa maalaispojan vastuulliseksi aikuiseksi.

Helena Kauppinen

Syyskuun lukupiiri: Murtuneet mielet

Ville Kivimäki
MURTUNEET MIELET: Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1944

Teos pohjautuu Ville Kivimäen väitöskirjaan ja voitti vuoden 2013 Tieto-Finlandia palkinnon. Lukupiirin kirjavalinta oli ajankohtainen, onhan jatkosodan päättymisestä elokuussa kulunut 70 vuotta. 

Kivimäki tuo teoksessaan esille, että sodan psyykkiset vammat olivat sotavammoja, kuten muutkin vammat.  Todellisuudessa näitä vammoja ei kuitenkaan tuolloin rekisteröity sotavammoiksi eivätkä ne tuoneet mahdollisuutta saada sotainvalidi-statusta. Yhtenä syynä kirjan mukaan pidettiin sitä, että olisi tullut valtiolle liian kalliiksi maksaa korvausta näistä, kun muutoinkin sotainvalidien vammoista tuli köyhälle valtiolle huomattavia korvauksia. Näitä hermonsa menettäneitä sotilaita mainittiin sotilaiden keskuudessa  ”tärähtäneiksi”. 

 

Keskustelua lukupiirin kokoontumisessa herätti myös sodan aikainen psyykkisten vammojen sairaanhoito. Hoitokeinot tuolloin olivat hyvin rajallisia; shokkihoidot: insuliinishokit, sähköshokit  ja Cardiazol-shokkihoito, joista Cardiazol-hoitoa pidettiin potilaiden mielestä pelottavimpana. Psykiatriseen hoitoon kuitenkin päätyivät vain ne, jotka olivat kokonaan menettäneet toimintakykynsä. Jatkosodassa heitä oli n. 15 000, lievempiä psyyken häiriöitä sai moninkertainen määrä miehistä, mutta heidän lukumääräänsä ei pystytä selvittämään. Paljon kuitenkin on tietoa siitä, että rintamalta vammoittakin selviytyneet sotilaat elivät koko loppuelämänsä öisten painajaisten kanssa ja  tuoneen ahdistusta myös koko perheelle.

Kirjasta kävi selville, että psyyke horjui enemmän perheellisten ja iäkkäiden sotilaiden keskuudessa kuin perheettömien ja nuorten.  Psykiatristen sairaalatapausten dramaattiset piikit  v. 1941 hyökkäysvaiheessa ja kesällä 1944 jättävät helposti varjoonsa vuosien 1942-44 asemasodan. Kuitenkin sodan hiljaisen vaiheen pitkän keston aikana kirjattiin enemmän psykiatrisia sairaalapassituksia kuin vuosien 1941 ja 1944 taisteluvaiheet yhteensä.

Kirjassa tuodaan esille kursiivilla painettuna autenttisia kertomuksia psykiatrisista tapauksista, joista monet ainakin allekirjoittaneelle toi palan kurkkuun…

Lukupiirissä virisi kirjasta vilkas keskustelu. Jokaisella oli ollut perheessä tai suvussa joku sotaveteraani ja harmiteltiin sitä, että olisi pitänyt aikanaan enemmän ottaa selkoa sodan aikaisista tapahtumista. Tarja toi lukupiiriin Lottana palvelleen äitinsä päiväkirjan, johon saimme tutustua, sekä valokuvia sota-ajan tapahtumista. Mielenkiintoista oli selata kaunokirjoituksella kirjoitettua päiväkirjaa ja  katsella aiheeseen liittyviä valokuvia. Päiväkirja on varmasti suvun aarre seuraavillekin sukupolville.

Kirja oli kiintoisa lukukokemus täydentäen hyvin esim. loppukesän ja syksyn radio- ja tv-ohjelmia, joissa jatkosotaa tuotiin muilta osin  hyvin esille. Totesimme myös, että sodan aiheuttamia psyykkisiä vammoja on varsin vähän käsitelty julkisuudessa. Ehkäpä osaltaan johtuu siitä, että psyykkisiin häiriöihin liittyi sotavuosina häpeää ja paheksuntaa. Epäiltiin, että osa oirehtivista teeskenteli päästäkseen rintamalta pois. Mielen murtumista ei ymmärretty samanlaiseksi sankaruuden ja uhrivalmiuden ilmentymäksi kuin fyysistä haavoittumista.

Murtuneet mielet oli kiinnostava lukukokemus ja palanen sotahistoriaamme. Kirjan kansi oli oivallisesti valittu: Sama kuin Linnan Tuntemattoman sotilaan kansi, mutta puna-mustan värityksen tilalla oli harmaa-musta ja sotilaan kypärässä oli murtumia...

Aija Rasimus