Antti Helin Kati
Häkkinen
Tuhansien
hymyjen hotelli
WSOY 2024
sivuja 264
Kirja alkaa ilotulituksella Sidneyssä ja päättyy ilotulitukseen Mikkelissä. Tarina kietoutuu mielenkiintoisesti thaimaalaisten hymyjen ympärille, ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita tässä kasvukertomuksessa riittää. Samalla tutustutaan tarkkanäköisesti kiehtovaan aasialaiseen kulttuuriin.
Kirjan
päähenkilö Kati on syntynyt pienessä Haukivuoren kunnassa Etelä-Savossa 1980.
Koti on metsän keskellä, josta on turvallista viilettää polkupyörällä tukka
hulmuten kouluun ja kylälle. Hän lukee karttakirjaa päivittäin ja unelmoi
matkustamisesta eksoottisiin maihin. Kirjoittaminen lukiossa sujuu
erinomaisesti ja siitä kumpuaa unelma-ammatti – kirjailija. Haave saa syvän kolauksen
ylioppilaskirjoituksissa, kun hänen aineensa palautuu pienentyneellä
arvosanalla. Jopa päiväkirjojen kirjoittaminen loppuu pitkäksi aikaa.
Lukiossa 16-
vuotias Kati tapaa tulevan pitkäaikaisen elämänkumppaninsa Atten. Hänen
kanssaan Kati tutustuu balettiin, hurmaantuu taiteista ja pääsee matkustamaan
ympäri maailmaa. Sidneyssä nuori pari - Kati ja Atte- elävät unelmaelämään,
jossa ei ole huolta rahasta, mutta elämällä ei ole syvällistä merkitystä.
Tapahtumat etenevät nopeasti tontin ostamiseen Thaimaan Khanomista ja hotellin
perustamiseen. Omistaminen, rakentaminen, työntekijöiden palkkaaminen,
johtajana toimiminen … kaikki on hyvin erilaista uskonnollisia perinteitä
kunnioittavassa, korruptiota sallivassa Thaimaassa kuin poliisia ja sopimuksia
kunnioittavassa Suomessa. Tapahtumat niin hotellilla kuin yksityiselämässä etenevät huippunopeudella, ja
lukija tempautuu mukaan Katin elämän käänteisiin eksoottisessa Aasiassa.
Lukupiiri
tutustui Tuhansien hymyjen hotelliin lukemalla sen, kuuntelemalla Sari Noposen
luentaa Mikkelin torikahvilassa toukokuussa ja keskustelemassa siitä vielä
Mikkelipuistossa elokuussa. Todettiin kirjan olevan viihdyttävä, ja kunnioitus
rohkeaa Katia kohtaa nousi. Ei ole helppoa kertoa vaikeuksista parisuhteessa,
työelämässä ja thaimaalaisessa yhteiskunnassa. Etsiä merkitystä elämälle
maailmassa, joka on raaka ja pinnallinen. Kirjasta jäi lukupiiriläisten mieleen
Katin Monoliitti -hymy. Se on aito hymy, joka kuvastaa henkilön hyviä ja
vilpittömiä aikomuksia!
Mikkelin Ristiinassa
30.8.2024
Helena
Kauppinen

